Etusivu » Alalla tapahtuu » Sivu 3

”Flocon Technologiesin kehittämässä sähkökemiallisessa jäteveden puhdistusmenetelmässä eroteltu flokki jatkaa kuivumista itsestään ilman ilmassa olevan hapen vaikutusta, joten lämpöenergiaa tai puristusta ei tarvita”, kertoo Floconin Mikael

Kotkassa jo toista vuosisataa toiminut Sulzer Pumps Finland Oy työllistää noin 500 ihmistä Suomessa. Tehtaalla valmistetaan huippulaatuisia pumppuja, sekoittimia, kompressoreita ja ilmastuslaitteita eri teollisuuden alojen

”Nosturin ratoja ja sillan ratakiskoja pidetään joskus staattisina asennuksina, joita ei mielletä tärkeäksi osaksi nosturin ja tuotannon toimivuutta. Näin ei ole”, sanoo Petteri Ijäs Konecranesilta.

”Avainkysymys on valvomo ja sen toiminnallisuudet, eikä vain se, että käyttökonsoli on paras mahdollinen. Painopiste on koko keskusvalvomon toimivuudessa ja tuottavuudessa. Kaikki prosessien toiminnanohjaukseen liittyvä

”Digitaalinen murros merkitsee siirtymistä pilvipohjaisiin ohjelmistoratkaisuihin. Tietoevryn erityisesti sellu-, paperi- ja kuituteollisuudelle suunniteltu tuotannonohjausjärjestelmä, TIPS Industry Solutions & Services (TIPS), seuraa kehitystä ja on siirtymässä

Voimansiirron ja teollisuuden kriittisten hammasvaihteiden globaali valmistaja investoi uuteen tehtaaseen 23 miljoonaa euroa kilpailukyvyn kehittämiseksi, toimitusaikojen lyhentämiseksi ja tuoteportfolion laajentamiseksi. ”Uusi tehdashanke on osa David

”Selluloosa on biohajoava, kompostoitava ja myrkytön, eikä se allergisoi. Kaiken lisäksi se on suhteellisen edullista ja sitä on saatavilla. Ei siis ole ihme, että kiinnostus

”Moni mieltää vihreän siirtymisen koskevan ensisijaisesti ilmastonmuutosta, mutta ympärillämme olevien kriisien ratkaisuja ajatellen biodiversiteetti on vielä suurempi haaste, joka pitää ottaa haltuun”, sanoo kestävän kehityksen

”TIPS OMS -sovellus (Operations Management System) tehtaiden päivittäisjohtamiseen menestyy maailmalla. Vanhoista osin jo elinkaarensa päässä olleista järjestelmistä, kynistä, paperista sekä excel- ja word-tiedostoista halutaan päästä

Jos soodakattilan kloori- ja kalium-tasot ovat liian korkeita, lentotuhka alkaa tarttua lämpöpintoihin aiheuttaen lopulta savukaasureittien tukkeutumista. Lisäksi tulistinpintojen korroosioriski kasvaa. Kloori ja kalium voidaan poistaa