
Massimo Reynaudo UPM:n uudeksi toimitusjohtajaksi
Italialainen Massimo Reynaudo on ollut UPM:n palveluksessa vuodesta 2017. Tällä hetkellä hän johtaa UPM Communication Papers -liiketoimintaa. Sitä ennen hän toimi johtajana UPM Raflatacissa vuosina
Etusivu » UPM
Italialainen Massimo Reynaudo on ollut UPM:n palveluksessa vuodesta 2017. Tällä hetkellä hän johtaa UPM Communication Papers -liiketoimintaa. Sitä ennen hän toimi johtajana UPM Raflatacissa vuosina
Matias Karhula toimi kunnossapitoinsinöörinä UPM:n Kaukaan sellutehtaalla Lappeenrannassa, kun hänelle tarjoutui mahdollisuus lähteä Uruguayhin työskentelemään Paso de los Torosin massiivisessa sellutehdasprojektissa turbiinilaitoksen pystytyksen mekaanisena valvojana.
Metsäyhtiöt kouluttavat oppisopimusohjelmilla itselleen laajoja tehtäväkokonaisuuksia hallitsevia operaattoreita. Oppisopimus onkin koettu toimivaksi väyläksi sekä uusiin rekrytointeihin että henkilöstön jatkokoulutuksiin.
Kymenlaakson metsäteollisuuden syntymisen ihmettä juhlittiin Kymenlaakson Kauppakamarin järjestämässä ”Löysin vaihto” -seminaarissa Kuusankoskella kesäkuun alussa.
Ihmisen käyttämät materiaalit koostuvat pitkälti petrokemian tuotteista. Kun ne tehdään fossiilisista materiaaleista eli öljystä, kaasusta ja kivihiilestä, niiden hiilijalanjälki on suuri. Siksi biotalous kehittää vastaavia tuotteita uusiutuvista raaka-aineista.
Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindströmin mukaan vuodet eivät ole euromääräisesti veljeksiä keskenään, sillä investoinnit ovat pitkäkestoisia.
Metsäteollisuus ry haluaa uudistaa edunvalvonnan pelisääntöjä ja edistää paikallista sopimista vahvistaakseen yritysten kilpailukykyä. ”Kilpailukykyä koskevia päätöksiä tulisi tehdä siellä, missä vastuutkin ovat, eli yritysten ja
UPM Raflatacin RafCycle-ohjelmasta vastaava johtaja Juha Virmavirta korostaa materiaalivirtojen kierrättämisen merkitystä kiertotaloudessa. ”Etikettiteollisuus on kasvava teollisuuden haara, ja pyrimme kierrätykselläkin huolehtimaan siitä, että juuri tarraetiketti
UPM:ssä ryhdyttiin pari vuotta sitten pohtimaan, millaisin digiaskelin tuotettaisiin ainutlaatuista asiakaskokemusta.
Puunvuoro / Legendium Oy
Melkonkatu 28 D
00210 Helsinki