UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen

Kymenlaakson metsäteollisuus 150 vuotta: ”Saapikos kuusestaki rahaa”

”Kun ensimmäiset tehtaiden puunhankkijat tulivat 150 vuotta sitten Kymenlaaksossa taloihin puukauppoja tekemään, saattoivat isännät todeta – Saapikos kuusestaki rahaa”, kertoi kulttuurineuvos Eero Niinikoski Kymenlaakson metsäteollisuuden pitkää taivalta muistelleessa juhlaseminaarissa.

Tilaisuus pidettiin tehdasrakennuksessa samalla alueella, jolla sijaitsi Kymin Oy:n ensimmäinen puuhiomo ja paperitehdas. Tilaisuudessa yhtenä juhlapuhujana olleella UPM:n toimitusjohtajalla Jussi Pesosella olikin mahtipaikka kysyä yleisönsä edessä, voiko olla niin, että tulevaisuudessa UPM nähdään yrityksenä, jonka raaka-aineena ei välttämättä ole puu, vaikka yhtiö tunnetaankin nyt metsäteollisuusyrityksenä.

No – Jussi Pesonen vastasi itse. UPM käyttää parhaillaan kasvipohjaisia raaka-aineita sekä plantaasien tuottamia kuituraaka-aineita. Tämän lisäksi öljypohjaiset kasvi­raaka-aineet tulevat olemaan Pesosen mukaan entistä mielenkiintoisempia jakeita.

”Väitän, että olemme jo nyt biomassa­yhtiö, joka hyödyntää laajasti biomassoja pyrkiessään aina korkean jalostusasteen tuotteisiin. Yhtiö tulee olemaan biomateriaaliyhtiö. Olemme kiinnostuneita myös kehittyvästä vetytaloudesta”, Pesonen sanoo.

Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju kehotti muita toimialoja seuraamaan metsäteollisuuden esimerkkiä.

”Kun katsotaan eri toimialojen liikevaihtoa, niin metsä­sektorin tuotteista jää eniten arvonlisää Suomeen, eli noin 70–80 prosenttia per tuote. Tämä on enemmän kuin millään muulla toimialalla. Öljysektorin tuotteista jää arvonlisää 14 prosenttia”, Aki Kangasharju toteaa.

 Teksti ja kuva Leif Lindberg

Uusimmat