Kotimainen puukuitu puikahti Lumirin innovaation tuloksena niin seinien kuin kattojenkin akustiikkapinnoitteisiin.
Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä lupaa konsernilta uudenlaisia avauksia vahvan perustuotannon lisäksi.
Puurakentamisen suosio lupaa hyvää suomalaiselle biometsäteollisuudelle. Myyntivaltteina toimivat ekologisuus, tehokkuus, turvallisuus ja terveellisyys.
Welmu International Oy:n ensimmäinen innovaatio on selluun pohjautuva tuorekelmu, jota kehitetään suoraan kuluttajamarkkinoille.
Onnistunut pakkaus kehittää tuotemielikuvaa ja rakentaa brändiä.
Nanoselluloosan vesiherkkyydestä on hyötyä membraanisovelluksissa.
Uuden innovaation tuloksena pankkikortissa sykkii nyt suomalainen koivusydän.
Metsäteollisuuden jalostustasoa pitää nostaa ja innovaatiovauhtia kasvattaa, sanoo Ahlstrom-Munksjön toimitusjohtaja Hans Sohlström.
Terveellinen noutoruoka ansaitsee arvoisensa pakkauksen, eikä ympäristökään ansaitse enää yhtään ylimääräistä pakkausroskaa. Siitä lähti Koepalan liikeidea.