Ratkaisuja tarjoava puu
”Ihmiskunta on kautta historian ollut hyvä pelastamaan itsensä teknologialla. Uhkakuvat meitä ovat aina ajaneet ja teknologiasta on haettu ratkaisuja. Se näkyi esimerkiksi pandemian aikana, jossa
Etusivu » VTT
”Ihmiskunta on kautta historian ollut hyvä pelastamaan itsensä teknologialla. Uhkakuvat meitä ovat aina ajaneet ja teknologiasta on haettu ratkaisuja. Se näkyi esimerkiksi pandemian aikana, jossa
Julia Vuorinen on alanvaihtaja. Ennen nykyistä työtään VTT:llä biomateriaalien parissa ”tekstiilien ja kuitukankaiden materiaalit”-tutkimustiimissä hän työskenteli liiketoimintojen kehittäjänä. Kauppatieteilijän työhön kuuluivat erityisesti projektiluonteiset operatiivisen toiminnan
Suomalaisen vetyteollisuuden kehitys on ollut viime vuosina merkittävää, mikä näkyy kunnianhimoisina aloitteina muun muassa vedyn tuotannon, varastoinnin, jakelun ja käytön edistämiseksi. Käytännönläheisten pilottien ja testausten
Yrityksillä on tarve viestiä tuotteidensa ja palveluidensa erinomaisuudesta ympäristön kannalta. Jotta väitteet voitaisiin perustella luotettavasti, läpinäkyvästi ja tieteeseen perustuen, tarvitaan yhtenäinen ja vertailukelpoinen tapa laskea
Uusi tuoli on valmistettu sellun ja muovin seoksesta ja raaka-aineina on käytetty luonnonkuituja ja suomalaisista metsistä peräisin olevaa sellua. ”Biokomposiittimateriaali on valmistettu VTT:n vaahtorainausteknologialla, joka
Rekrytointeja voi helpottaa se, että uusiutuvaa raaka-ainetta ja kestävää tuotantoa edustava ala on menestynyt metsien hyödyntämistä ja monimuotoisuutta käsittelevässä julkisessa keskustelussa varsin hyvin. Muun muassa
VTT kehitti venyvän kuitumateriaalin osana kolmivuotista pilotointiprojektia, jonka tarkoituksena oli kehittää muovia korvaavia materiaaleja. ”Yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tehdään paljon erinomaista tutkimusta, joka jää valitettavan usein
Nokialla käynnistettiin marraskuussa traktori. Sähköpolttoainetta testattiin 21. marraskuuta ensimmäistä kertaa käytännössä AGCO Powerin Linnavuoren tehtaalla Nokialla. AGCO Powerin 74 LFTN -dieselmoottorilla varustettu Valtra T235D -traktori
Suomen metsäteollisuuden muutos- ja uudistumispaineet ovat suuria. VTT ja Andritz löysivät toisensa sellutehtaalla, josta seurasi hanke jalostaa ligniiniä betonin notkistamiseen. LigniOx-prosessilla haetaan arvonlisää yhteistyössä teollisen
VTT kehittää jatkuvasti uusia materiaaleja terveydenhuollon käyttöön, etenkin puettavien antureiden ja laastareiden valmistamiseen. Tuorein innovaatio on nanoselluloosasta ja hiilestä valmistettu, fossiilista muovia sisältämätön, kierrätettävä EKG-laastari.
Puunvuoro / Legendium Oy
Melkonkatu 28 D
00210 Helsinki