Metsäyhtiöt kouluttavat oppisopimusohjelmilla itselleen laajoja tehtäväkokonaisuuksia hallitsevia operaattoreita. Oppisopimus onkin koettu toimivaksi väyläksi sekä uusiin rekrytointeihin että henkilöstön jatkokoulutuksiin.
Metsä Board Simpeleen kartonkitehdas tarjoaa hyvän ympäristön ja haasteellisia tehtäviä junantuomalle käyttöinsinöörille, joka kokee energisyytensä kanssa olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Uusille käyttäjille ja varsinkin alalle uusina tuleville ForestBioFactsin tietomäärä voi tuntua aluksi vaikeasti lähestyttävältä. Oppimispolut tulevat helpottamaan tiedonjanoisten reittiä sisään maailman laajimpaan metsäbiotalouden oppimisympäristöön.
UPM Biomedicals laittoi alkuvuodesta ilmoituksen niin houkuttelevasta kesätyöpaikasta, että siihen oli pakko vastata.
Luennoilla päästään käsittelemään metsäteollisuuden ja biometsätalouden ajankohtaisinta, uusinta tietoa, kun opiskelijat voivat opiskella perusasiat itsenäisesti ForestBioFacts-portaalista.
Metsäteollisuudella on haasteena eläköityminen. Alan investointien myötä tuotannollinen ketju tarvitsee myös lisää osaajia.
Siiri Venäläinen naurahtaa brändilähettiläs-nimitykselle, mutta myöntää, että Stora Enson toiminnasta ja omista työtehtävistä on tullut kerrottua muille opiskelijoille TAMK:n verkostojen kautta että PI:n FBI-päivillä. Kiinnostavasta
Rehtori Mari Walls korostaa yliopiston ja elinkeinoelämän vuoropuhelua, kun etsitään ratkaisuja tämän päivän haasteisiin.
Puunvuoro / Legendium Oy
Kutomo Business Park
Kutomotie 16
00380 Helsinki