Biotekniikkaa bisneskärjellä

”Tarkoitukseni oli kirjoittaa koko kesä diplomityötäni, mutta löysinkin itseni summer traineen hommista UPM Biomedicalsin konttorilta Meilahdessa”, naurahtaa biotekniikan maisteri Kim Kutvonen.

Toki diplomityökin on edennyt kesän aikana, tarkoitus olisi saada DI:n paperit ulos Aalto-­yliopistosta ensi kevääseen mennessä.

”Opiskelin Lontoossa Brunelin yliopistossa vuosina 2016–2020 biolääketiedettä. Tajusin kuitenkin, ettei tutkimuspolku ollut oma juttuni. Minua kiinnosti enemmän liiketoiminta ja varsinkin yrittäjyys. Siksi tulin Aalto-yliopistoon opiskelemaan bioteknologian maisterintutkintoa, joka avaisi enemmän ovia teollisuuden suuntaan. Siinä ohessa minulla on ollut yrittäjyysteemainen sivuaineopinto-ohjelma.”

Pian diplomi-insinööriksi valmistuva Kutvonen sanoo opintojen Aallossa olleen juuri siltä mitä hän halusikin.

”Luonnontieteellinen puoli on aina kiinnostanut tosi paljon, mutta samalla haluan olla mukana myös liiketoiminnallisessa kehityksessä ja toiminnassa enemmän. Aallossa opiskelu on hyvin puuteollisuuspainotteista, opinnoissa on paljon sellusta ja sen pilkkomiseen liittyvistä proteiineista. Siellä alkoi nousta mielenkiinto biotaloutta ja kestävää kehitystä kohtaan, ja tämä työ on täydellinen kombinaatio sitä sekä aikaisempaa biolääketieteen taustaani.”

Työtehtävät UPM Biomedicalsin innostavassa tiimissä ovat olleet monipuolisia ja mielenkiintoisia. Kutvonen sanoo tehneensä muun muassa myyntiin liittyviä tehtäviä sekä markkina -analyysejä. Yksi keskeisimmistä tehtävistä liittyi tietyn markkina-alueen ja sen toimijoihin perehtymiseen. Hän on myös kirjoittanut sisältöä konsernin nettisivuille ja kartoittanut mahdollisia asiakkaita. 

”UPM Biomedicalsilla on useita ratkaisuja laboratoriokäyttöön, bioprinttaukseen sekä haavan hoitoon, ja lisäksi tulevaisuuden visiona on myös koivun hyödyntäminen regeneratiivisessa lääketieteessä. Koivun sellun hyödyntäminen lääketieteellisissä tuotteissa on mielenkiintoista, ja työ tämän alan tuotteiden kehittämisen parissa tarjoaa jatkuvasti uusia haasteita. Täällä prosessit ovat pitkiä ja vaativat pitkäjänteisyyttä. Regulaatio ja dokumentaatio on vaativaa – kliinisten lääketieteellisten tuotteiden kanssa asioita ei pystytä edistämään niin nopeasti kuin monella muulla alalla.”

Liiketoimintojen kehittäminen kiinnostaa Kim Kutvosta myös vapaa-aikana. Musiikin ja urheilun lisäksi yrittäjyys on äskettäin vienyt Kutvosta kavereineen vauhdikkaasti kohti pesänrakennusta.

”Tänä kesänä olin mukana viiden hengen startup-tiimissä, jossa kehitimme biodiversiteettiä parantavan mobiilipelin lapsiperheille. Pelin tarkoituksena on innoittaa ihmisiä keräämään pisteitä rakentamalla linnunpönttöjä ja asentamalla niitä puihin. Peliin voi lisätä kavereita ja katsella mitä muut ovat rakentaneet ja seurata keitä pesissä asuu.”

***

Kim Kutvonen
Business Development Summer Trainee, UPM Biomedicals

Koulutus: Brunel University London, Aalto-yliopisto
Vapaa-aika: Pianonsoitto, kuntosali, sulkapalloilu, yrittäjyys-startupit

Teksti Tuija Holttinen
Kuva UPM 

Uusimmat