
VTT:llä kehitetään sääolosuhteisiin mukautuvaa ikkunakalvoa, joka mahdollistaa rakennusten passiivisen jäähdytyksen ja lämmityksen sekä säästää myös energiaa. CoolCellulose-projekti alkoi tammikuussa 2022 ja jatkuu edelleen. ”Passiivisia jäähdytysmateriaaleja

Uudelleenkäytettäviä pakkauksia tutkivaa 4everPack-hanketta lähdettiin suunnittelemaan yli kolme vuotta sitten, varsinaista hanketta on takana nyt puolitoista vuotta ja hankkeen loppu alkaa häämöttää. Julkista tutkimusta uudelleenkäytöstä

Carlsberg valmisti 8 000 pullon koe-erän kuitupulloon pakattua luomuolutta. Kuluttajamarkkinoille kuitupulloa saadaan vielä odottaa.

Paperin ja kartongin valmistuksessa kuluu merkittävästi vettä. Veden pois pumppaaminen ja paperin kuivaaminen vievät paljon energiaa. Siksi veden määrää halutaan vähentää.

Ekologista tekstiilikuitua kehittävän Ioncell Oy:n juuret ovat Aalto-yliopiston kehittämässä menetelmässä niin sanottujen selluloosamuuntokuitujen valmistukseen. Sen avulla tekstiilijätteestä ja puusta voidaan valmistaa ekologisesti kestävällä tavalla korkealaatuista tekstiilien raaka-ainetta.

Montinutra käyttää raaka-aineena sahanpurua Kuusikumi-uutteensa valmistamisessa. Uutetta hyödynnetään jo kosmetiikassa ja kehitetään teknokemian ja elintarviketeollisuuden käyttöön.
Ihmisen käyttämät materiaalit koostuvat pitkälti petrokemian tuotteista. Kun ne tehdään fossiilisista materiaaleista eli öljystä, kaasusta ja kivihiilestä, niiden hiilijalanjälki on suuri. Siksi biotalous kehittää vastaavia tuotteita uusiutuvista raaka-aineista.

Elektroniikan ympäristökuormaa voidaan vähentää siirtymällä biopohjaisiin materiaaleihin ja painotekniikkaan.

VTT:n koordinoimassa kansainvälisessä NOVUM-projektissa kehitettiin selluloosasta biopohjaisia materiaaleja komponenttien valmistukseen. 3D-tulostettavilla ja ruiskuvalettavilla materiaaleilla on muovin korvaajana monenlaisia mahdollisuuksia.
Uusi nanokomposiitti sai inspiraationsa sirkkaäyriäisen tappavan lujan eturaajan rakenteesta. Sirkkaäyriäisen eturaajojen materiaali on yksi maailman kestävimmistä. Matalissa vesissä elävä äyriäinen syö kovakuorisia mereneläviä, kuten taskurapuja,