Etusivu » innovaatiorahoitus
Biotalouden startupeilla on mahdollisuuksia ratkaista aikamme suuria haasteita mutta toiminta vaatii paljon rahoitusta. Miltä näyttää nyt, Suomen startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad? Yhdeksän vuoden kasvukausi rahoituksen osalta päättyi huippuvuoteen
”Kehityksessä on olennaista, että Suomi saavuttaa kansalliset tavoitteensa hiilineutraaliudessa ja luontokadon pysäyttämisessä. Samalla kyse on suomalaisyritysten mahdollisuuksista tarjota vihreän teknologian mukaisia ratkaisuja myös vientimarkkinoille, kertoo
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopanostukset pyritään nostamaan neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Nykyinen alle kolmen prosentin taso ei riitä vihreän teknologian kilpajuoksussa. Parlamentaarisen työryhmän jo
Ruotsalainen startup-yritys Adsorbi AB on kerännyt Metsä Springiltä, Chalmers Venturesiltä ja Jovitech Investiltä 360.000 euron siemenrahoituksen sellupohjaiselle ilmanpuhdistusmateriaalilleen, jota voidaan käyttää ilmansuodattimissa ja hajunpoistotuotteissa. Rahoituksen
Suomen Andritzissa tutkimusjohtajana työskentelevä Naveen Chenna on nähnyt selkeän muutoksen Suomen TKI-toiminnassa. Hänen mukaansa ulkomailta katsottuna Suomen vahvuuksina pidetään metsäalan osaamista, tutkimusta, infraa ja yrityksiä
Ekologista tekstiilikuitua kehittävän Ioncell Oy:n juuret ovat Aalto-yliopiston kehittämässä menetelmässä niin sanottujen selluloosamuuntokuitujen valmistukseen. Sen avulla tekstiilijätteestä ja puusta voidaan valmistaa ekologisesti kestävällä tavalla korkealaatuista tekstiilien raaka-ainetta.
Suomi on pieni ja korkeiden kustannusten maa, joka ei pärjää maailmalla ilman korkealaatuisia huipputeknologian tuotteita. Niiden synnyttämiseksi tarvitaan riittävästi resursseja perustutkimukseen ja tuotekehitykseen. Siinä auttavat yksityiset tulovirrat ja julkisen vallan myöntämä innovaatiorahoitus.
Puunvuoro / Legendium Oy
Kutomo Business Park
Kutomotie 16
00380 Helsinki