Etusivu » Ajankohtaista » Sivu 8

Biotuotteet, joiden takana on usein vuosien tutkimus- ja tuotekehitystyö, ovat nousemassa vaihtoehdoksi muoville monissa uusissa pakkausratkaisuissa. Tähän kategoriaan sijoittuu Metsä Groupin uusiutuvasta ja vastuullisesti kasvatetusta

Alkuvuodesta 2023 ilmestyneessä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen raportissa tarkasteltiin muun muassa suomalaisyritysten käsityksiä globaalien arvoketjujen muutoksista. Koronakriisin aikaan vuonna 2021 tehty yrityskysely antoi ymmärtää, että tuotannolliset arvoketjut

”Kehityksessä on olennaista, että Suomi saavuttaa kansalliset tavoitteensa hiilineutraaliudessa ja luontokadon pysäyttämisessä. Samalla kyse on suomalaisyritysten mahdollisuuksista tarjota vihreän teknologian mukaisia ratkaisuja myös vientimarkkinoille, kertoo

Biotuotetekniikan opiskelija Meri Pekki on ehtinyt olla monessa mukana. Vuonna 2022 hän oli Puunjalostusinsinöörien Nuorten Forumin puheenjohtaja ja sitä kautta mukana PI:n hallituksessa. Samana vuonna

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopanostukset pyritään nostamaan neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Nykyinen alle kolmen prosentin taso ei riitä vihreän teknologian kilpajuoksussa. Parlamentaarisen työryhmän jo

Tuotenimellä Lignode valmistettava kovahiili on hyvä esimerkki resurssiviisaudesta ja hiilitehokkuudesta, joita metsäteollisuuskin tarvitsee. Entistä enemmän raaka-aineista tehtäviä tuotteita, entistä vähemmän raaka-aineiden energiapoltosta johtuvia hiilidioksidipäästöjä ilmakehään.

Matias Karhula toimi kunnossapitoinsinöörinä UPM:n Kaukaan sellutehtaalla Lappeenrannassa, kun hänelle tarjoutui mahdollisuus lähteä Uruguayhin työskentelemään Paso de los Torosin massiivisessa sellutehdasprojektissa turbiinilaitoksen pystytyksen mekaanisena valvojana.

”Selluloosa on biohajoava, kompostoitava ja myrkytön, eikä se allergisoi. Kaiken lisäksi se on suhteellisen edullista ja sitä on saatavilla. Ei siis ole ihme, että kiinnostus

Innovaatiopolitiikan päällikkö Marjaana Suorsa Metsäteollisuus ry:stä on erityisesti työnsä puolesta hyvin tyytyväinen yllä kirjattuun, sillä metsäteollisuus on prosessiteollisuutta ja iso osa sen innovaatioistakin on prosessien

Suomen Andritzissa tutkimusjohtajana työskentelevä Naveen Chenna on nähnyt selkeän muutoksen Suomen TKI-toiminnassa. Hänen mukaansa ulkomailta katsottuna Suomen vahvuuksina pidetään metsäalan osaamista, tutkimusta, infraa ja yrityksiä