Aterimet ja menyy pöydällä.

Tampereella juhlittiin Paperikerhoa 

Paperikerho ry on Tampereen ammattikorkeakoulun biotuotetekniikan opiskelijoiden ainejärjestö, jonka jäsenet tunnistaa katukuvassa valkoisista haalareista. Tänä vuonna Paperikerho on toiminut 60 vuotta opiskelijoiden iloksi ja hyödyksi.  

Lokakuun 7. päivä Paperikerho ry:n entisiä ja nykyisiä jäseniä oli kokoontunut iloisissa merkeissä viettämään kerhon 60-vuotissyntymäpäivien pääjuhlaa Scandic Rosendahliin Tampereelle. Edellisenä päivänä oli pidetty juhlaseminaari, jossa puhuivat ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Kujala, Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Härmälä, Metsäteollisuus ry:n Paula Lehtomäki, VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin sekä Paperikerho ry:n kunniapuheenjohtaja Jari Hellstén.    

Saunailtoja ja koulutuspolitiikkaa 

Paperikerho perustettiin vuonna 1963 ja rekisteröitiin yhdistykseksi vuonna 1997. Jäseniä kerholla on noin 300, pääosin biotuotetekniikan opiskelijoita, kannatusjäseninä myös alumneja, sisarkiltalaisia sekä opettajia.  

 ”Välillä toiminnassa oli suvantovaiheita, mutta vuodesta 1992 lähtien toiminta on ollut järjestäytynyttä ja hyvinkin aktiivista”, kertoo Paperikerhon puheenjohtaja, kolmannen vuoden biotuotetekniikan opiskelija Emilia Hiltunen.   

Paperikerhon järjestämiin tapahtumiin kuuluvat muun muassa saunaillat, ekskursiot yrityksiin ja yhteistapahtumat muiden ainejärjestöjen sekä ammattikorkeakoulujen kanssa. Vuodesta 1973 lähtien on järjestetty perinteinen Krapularisaattori-tapahtuma Aalto-yliopiston Puunjalostajakillan kanssa.  

”Olemme myös vaikuttamassa koulutuspoliittisissa asioissa. Paperikerhon puheenjohtaja on mukana biotuotetekniikan neuvottelukunnassa, ja hallitustoiminnassa mukana olevilla on mahdollisuus osallistua esimerkiksi matematiikan ja fysiikan opetuksen kehittämispalavereihin. ” 

Yhteistyö haalarisponsori PI:n kanssa 

Yhteistyötä Paperikerho tekee myös Puunjalostusinsinöörien kanssa. Paperikerhon puheenjohtajalla on aina paikka PI:n Nuorten Forumissa, tänä vuonna myös Nuorten Forumin puheenjohtajana. Marraskuun alussa PI:n Road Show vieraili Tampereen ammattikorkeakoulussa.  

”Yksi tärkeimmistä tapahtumistamme ensi vuonna tulee olemaan PI:n FBI-päivät Tampereella, joita olemme mukana järjestämässä. Jäsenemme osallistuvat myös Mahdollisuuksien Metsä -kampanjaan ja käyvät luennoimassa lukioissa metsäteollisuudesta ja opiskelualastamme ”, kertoo Hiltunen.  

Tulevaan toimintaan kuuluu yhteistyön tiivistäminen yritysten kanssa.  

”Koronavuosien aikana yhteistyö hiipui hieman, mutta nyt sitä on lähdetty onnistuneesti elvyttämään. Yhteistyöt ovat opiskelijoille kanava päästä tapaamaan yritysten edustajia ja usein myös vierailemaan yrityksissä”, Hiltunen jatkaa. 

60-vuotias Paperikerho on opiskelijoille tärkeä yhteisö, joka tulee opiskelijoiden elämään jo heti ensimmäisestä opintoviikosta alkaen.  

”Kun ehkä vähän arkanakin uudet opiskelijat aloittavat koulun, on vastassa Paperikerhon hallituslaisia kutsumassa toimintaan mukaan. Kun itse olin muuttanut uuteen kaupunkiin,  
tullut uuteen kouluun, tuntui kerholaisten vastaanotto lämpimältä. Heti silloin konkretisoitui Paperikerhon merkitys, samanhenkisten opiskelijoiden hieno yhteisö.” 

Uusimmat