Etusivu » Ajankohtaista » Sivu 10

Euroopan komissio julkaisi marraskuussa 2022 ehdotuksensa uudeksi pakkaus- ja pakkausjäteasetukseksi. Sen tavoitteena on kasvattaa uudelleenkäytettäviä pakkauksien käyttöä vaiheittain vuoteen 2040 saakka. Esitystä on arvostelu siitä,

Päivittäistavarakaupassa liikkuu vuosittain suuri määrä tuotteita, joiden pakkausten vastuullisuutta ja ympäristövaikutuksia tarkastellaan entistä yksityiskohtaisemmin. Osa niihin liittyvistä vaatimuksista tulee suoraan lainsäädännöstä, mutta monet kaupan alan

Puunjalostusinsinöörit ry:n kehityspäällikkö Heli Kankare kertoo, että ForestBioFacts-sivustolla on meneillään saavutettavuuden ja yleisen käytettävyyden parantamisprojekti. ”Viime vuonna teetimme ulkopuolisen asiantuntija-arvion siitä, miten ForestBioFacts- oppimisympäristö olisi

”Seminaari oli tosi inspiroiva ja tapahtuma oli hienosti järjestetty”, kuului erään osallistujan palaute Oulussa pidetystä FBI- eli Forest Based Industries -tapahtumasta. Kolmen vuoden tauon jälkeen

Puunjalostusinsinöörien Wonders of Wood and Beyond -podcast on uusi kanava oppia ja saada tietoa biometsätalouden ajankohtaisista tutkimuksista ja tuloksista.

Saksassa oppisopimuskoulutus pohjaa perinteeseen, jossa mestarit opettavat ja kisällit oppivat. Malli toimii myös metsäteollisuudessa.

Kestävien ja vastuullisten tekstiilikuitujen kysyntä kasvaa jatkuvasti. Nordic Bioproducts Group on yksi suomalaisista biotuotealan innovoijista.

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Rauman sahalla hyödynnetään konenäköä, tekoälyä ja dataa ja sahataan tukit hyvin nopeasti ilman hukkaa.

Metsäyhtiöt kouluttavat oppisopimusohjelmilla itselleen laajoja tehtäväkokonaisuuksia hallitsevia operaattoreita. Oppisopimus onkin koettu toimivaksi väyläksi sekä uusiin rekrytointeihin että henkilöstön jatkokoulutuksiin.
”Viron metsäteollisuus rakennettiin 1990-luvulla täysin alusta maan itsenäistyttyä.”