Rainer Häggblom: ”Sellu on hyvä business”

PI:n seniorilounaan puhujana esiintynyt Rainer Häggblom ei peitellyt rakkauttaan metsään. Ja miksi olisikaan, sillä hän on kasvattanut metsäteollisuuden yrityskauppoihin liittyvää liiketoimintaa (Häggblom & Partners), konsultointia (Vision Hunters) ja metsäomaisuuden hallinnointia. Hallinnointiomaisuuden arvo ylittää miljardin euron arvon. Merkittävä osa tästä on tehty United Bankersin puitteissa.

– Metsäteollisuus on nyt osa ratkaisua, jos se ’70-luvulla olikin ympäristömielessä osittain osa ongelmaa. Tässä työ myös jatkuu, kuitenkin tieteen pohjalta panostamalla tieteeseen ja koulutukseen. Kyse on monimutkaisesta yhtälöstä, Rainer Häggblom totesi.

Puheensa keskiöön Rainer Häggblom nosti biotuotetehtaat.

– Suomessa sellu on hyvä vientibusiness, ja niin pitää ollakin. Sellun jatkojalostus tapahtukoon siellä, missä ovat markkinatkin. Suomessa fokus on myös sellun valmistuksen sivuvirtojen hyödyntämisessä ja esimerkiksi muovia ja fossiilisia raaka-aineita korvaavien substituutioiden kehittämisessä, hän sanoi.

Biodiversiteettikeskustelu ei Rainer Häggblomin mielestä ole uusi asia. Metsäteollisuudessa biodiversiteettiasiat on ymmärretty, mutta aina voi tehdä asiat paremmin. Talousmetsien hoidossa tarvitaan hyviä käytäntöjä. Vanhojen metsien suojelu on vain osa keskustelua.

– Vaikka hakkuumäärät eivät enää merkittävästi nousisivatkaan, biotuoteteollisuutta voidaan kehittää käyttämällä raaka-ainekomponentit tarkemmin hyväksi. Tämä tulee olemaan suuri valttikortti suomalaiselle ja ruotsalaiselle metsäteollisuudelle, vakuutti Rainer Häggblom.

Uusimmat