Etusivu » Monta suuntaa » Sivu 2

Energia-alan osaaja, UPM Energyn johtaja ja energiapalvelutiimin vetäjä innostuu haastavista asioista. Ensimmäinen niistä oli päästä opiskelemaan mielenkiintoista ja oikeasti haastavalta vaikuttavaa fysiikkaa. Siihen päälle samanaikainen

Metsä Board Simpeleen kartonkitehdas tarjoaa hyvän ympäristön ja haasteellisia tehtäviä junantuomalle käyttöinsinöörille, joka kokee energisyytensä kanssa olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

UPM Biomedicals laittoi alkuvuodesta ilmoituksen niin houkuttelevasta kesätyöpaikasta, että siihen oli pakko vastata.

Onnistunut kesätyökokemus saattoi yhteen innokkaan harjoittelijan ja hyvää tekijää tarvitsevan tuotantolaitoksen.

”Minua kiinnostaa kestävämmän elämäntavan ja yhteiskunnan rakentaminen. Näen, että siinä on metsäsektorilla ja biotuoteteollisuudella iso rooli.”