Metsäteollisuus vie Eurooppaa biotalouteen
Karl-Henrik Sundström ajaa CEPIn puheenjohtajana Euroopan metsäteollisuuden etua.
Karl-Henrik Sundström ajaa CEPIn puheenjohtajana Euroopan metsäteollisuuden etua.
Collective Crunchin kehittämä Linda Forest tuottaa metsistä seikkaperäisiä kaavioita, jotka auttavat metsäyhtiötä metsän hoidossa ja suunnittelussa.
UPM otti askeleen kohti visiotaan tulevaisuuden vaihtoehdoista fossiilisille raaka-aineille käynnistämällä uuden sukupolven biojalostamohankkeen Saksassa. Juuso Konttiselle investointipäätös oli vuosien työn täyttymys.
Siirtymä etätyöhön korostaa johtajuuden muutosta kontrolloinnista kohti työntekijöiden voimaannuttamista.
Ihminen on osannut jo ainakin tuhat vuotta purjehtia Turusta Tukholmaan. Laivan kapteeni ei silti osaa sanoa kaikkea mitä matkan aikana työssään tekee ja miksi. Tieto
”Metsäteollisuudessa on jo jonkin aikaa kehitetty tuotteita ja teknologioita, joilla korvataan fossiilisia raaka-aineita. Myös ABB:lle on tärkeää olla kestävä yrityskansalainen, ja olen erittäin tyytyväinen
Sappi ja Mondi investoivat sellun liuottamiseen.
AFRYn Suomen maajohtaja Kalle Rasinmäki tuli Pöyrylle alun perin tekemään diplomityötä. Tulevaisuuden osaajat löytyvät samalla tavalla
”Kotkassa kehitettyä kustannustehokasta konseptia kannattaa monistaa”, sanoo Kotkamillsin Markku Hämäläinen.
Tekstiilijätteen erilliskeräys alkaa EU:ssa viiden vuoden kuluessa ja samalla valtaosa arvokkaista tekstiilikuiduista halutaan ohjata uudelleen hyödynnettäväksi. Siihen liittyviä haasteita ratkotaan parhaillaan suomalaisessa Finix-hankkeessa.
Puunvuoro / Legendium Oy
Melkonkatu 28 D
00210 Helsinki