Etusivu » Ajankohtaista » Sivu 28
UPM aloitti kaupallisen tuotannon uudessa biojalostamossaan tammikuussa 2015. Lappeenrannassa Kaukaan tehdasalueella sijaitseva biojalostamo tuottaa uusiutuvaa dieseliä sellun tähdeaineesta, mäntyöljystä.
Sitran selvityksen mukaan kiertotalous voi tuoda sellu- ja paperiteollisuudelle vuosittain varovaisesti arvioiden jopa 240 miljoonaa euroa lisäpotentiaalia, kertoo Sitrassa johtajana työskentelevä Mari Pantsar-Kallio.
”Kemira muuttuu AkzoNobelin kaupan myötä yhden yön aikana 2,1 miljardin euron talosta 2,3 miljardin taloksi. Siitä ponnistetaan vielä 2,7 miljardiin vuoteen 2017 mennessä”, sanoo Kemiran
Metsä Woodin Rengon sahalla kehitetty tuotannon ohjausjärjestelmä tarkentaa tukkien lajittelua ja parantaa puuraaka-aineen tehokkaampaa hyödyntämistä, kertoo Metsä Woodin sahateollisuuden tuotantojohtaja Harri Haapaniemi.
Metsäyrittäjä Janne Oldenburg tietää, ettei korjuuketjun ammattilaisia kasva joka oksalla.
Harvesteri keinahtelee Vantaalla Kivistön kivikossa Jani Sinivuoren tehdessä tonttiharvennusta tulevalla asuntomessualueella.
Teemu Leppänen valittiin Metsä Fibren vuoden 2014 esimieheksi. Metsäyhtiöissä satsataan johtamisen kehittämiseen. Esimerkiksi Metsä Group tarjoaa esimiehille useita eritasoisia valmennusohjelmia.
Tutkimusprofessori Heikki Ailiston mukaan teollinen internet auttaa yrityksiä tuottavuusharppaukseen, sillä reaaliaikaisen tiedon hyödyntäminen tehostaa prosessien hallintaa. Teollisessa internetissä keskenään viestivät koneet tehostavat automatiikkaa ja sen
Johtava asiantuntija Susanna Perko Sitrasta pitää Metsä Groupin Äänekoskelle suunnittelemaa biotuotetehdasta raikkaana tuulahduksena biotalouden alueella. Teollisilla symbiooseilla muodostetaan kiertotalouden kehitysalustoja, ekosysteemejä. Teollinen internet tuo välineistön
Stora Enso tuottaa Kiteen sahalla sahauksen sivutuotteena syntyvstä sahanpurusta ja hakkeesta lämmitykseen sopivia pellettejä. Tuotteet soveltuvat teollisuuskäytön lisäksi kotitalous- ja pienkattilakäyttöön. Varkaudessa yhtiö muuntaa hienopaperikoneen tuottamaan