Aalto-yliopiston emeritusprofessori Tapani Vuorinen sai palkinnon merkittävästä työstään biomateriaalien tutkimuksen ja kehittämisen parissa.
Vuorinen on maailmanlaajuisesti tunnettu puukemian, sellu- ja paperitekniikan sekä lignoselluloosapohjaisten materiaalien tutkija. Hänen tutkimuksensa liittyy keskeisesti globaaliin siirtymään kohti kiertotaloutta ja vähähiilistä biotaloutta.
Vuorisen palkitsemista ehdottanut asiantuntijalautakunta korostaa hänen poikkeuksellisen pitkäjänteistä työskentelyään tieteen ja teollisen käyttöönoton rajapinnassa. Kansainvälisesti Vuorinen tunnetaan erityisesti heksenuronihappoon liittyvästä uraauurtavasta tutkimuksestaan, jolla on ollut merkittävä vaikutus ympäristöä vähemmän kuormittavan sellutuotannon kehittämiseen.
Tieteen ja käytännön yhdistäjä
Vuorisen työssä tutkimus, opetus ja tiedeviestintä kytkeytyvät tiiviisti toisiinsa. Opettajana hän painottaa tieteellistä uteliaisuutta, poikkitieteistä yhteistyötä ja yhteiskuntavastuuta. Vuorisella oli keskeinen rooli Aalto-yliopiston kemiantekniikkaa, biomateriaaleja, muotoilua ja taidetta yhdistävän CHEMARTS-ohjelman perustamisessa yhdessä professori Pirjo Kääriäisen kanssa.
”Olen pitänyt sekä perustutkimusta että tieteellisen tiedon soveltamista yhteiskunnan hyödyksi tärkeänä, ja osaltani pyrkinyt edistämään yhteistyötä toisaalta yliopiston ja yritysten välillä ja toisaalta yliopiston sisällä eri alojen välillä. Koen saamani palkinnon tunnustuksena tälle laaja-alaiselle lähestymistavalle. Toivon, että työni voisi innostaa nuorempia sukupolvia näkemään tutkimuksensa tarkoituksen omaa tieteenalaa laajemmin”, Vuorinen sanoo.
Tapani Vuorinen syntyi Turussa ja väitteli tekniikan tohtoriksi Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1988 ja työskenteli sen jälkeen tutkijatohtorina Yhdysvalloissa.
Vuonna 1998 hänet nimitettiin puunjalostuksen kemian professoriksi Teknilliseen korkeakouluun, nykyiseen Aalto-yliopistoon. Hän on toiminut yliopistossa useissa johtotehtävissä, muun muassa laitosjohtajana ja opetuksesta vastaavana varadekaanina, sekä johtanut merkittäviä koulutusuudistuksia ja poikkitieteisiä hankkeita. Lokakuussa 2025 eläkkeelle jäänyt professori Vuorinen jatkaa tieteellistä työtään Aalto-yliopiston neuvonantajana.
Vuorisen työn merkittävimpiin tunnustuksiin kuuluu vuonna 2003 myönnetty Marcus Wallenberg -palkinto, joka on yksi metsäalan arvostetuimmista kansainvälisistä tunnustuksista. Hänen muita keskeisiä tunnustuksiaan ovat jäsenyydet Teknillisten Tieteiden Akatemiassa ja Suomalaisessa Tiedeakatemiassa sekä useat tutkimus- ja innovaatiopalkinnot ja Aalto-yliopiston myöntämät tunnustukset opetuksen kehittämisestä ja poikkitieteisestä yhteistyöstä. Vuonna 2024 Vuoriselle myönnettiin Aalto-professorin arvonimi tunnustuksena hänen poikkeuksellisen merkittävistä tieteellisistä ansioistaan.
Ensimmäisen Wihurin kansainvälisen palkinnon sai matemaatikko Rolf Nevanlinna vuonna 1958. Edellisen, vuonna 2023 myönnetyn palkinnon sai julkisen talouden ja veropolitiikan tutkija Emmanuel Saez. Tapani Vuoriselle myönnettävä palkinto on järjestyksessään 22. Wihurin kansainvälinen palkinto.