Uutiset

Kirkniemen paperitehdas siirtyy bioenergiaan

Kirkniemen Galerie-paperin tuotannossa käytetään nyt biomassajäämiä, kuten kaarnaa, sahanpurua ja puulastuja, jotka hankitaan pääosin paikallisesti. Näin suorat fossiilisten polttoaineiden synnyttämät kasvihuonekaasupäätöt vähenevät 90 prosenttia. Uusi

Lämpöä ilman polttamista

Tasan 10 vuotta sitten viisi teollisuuden ja energiasektorin laitevalmistajille työskennellyttä miestä havaitsi markkinan mentävän aukon.  Porukka oli keksinyt ratkaisun teollisuuden ja energiayhtiöiden hukkalämmön uusiokäyttöön ja

Puhtaalla energialla eteenpäin

”Kehityksessä on olennaista, että Suomi saavuttaa kansalliset tavoitteensa hiilineutraaliudessa ja luontokadon pysäyttämisessä. Samalla kyse on suomalaisyritysten mahdollisuuksista tarjota vihreän teknologian mukaisia ratkaisuja myös vientimarkkinoille, kertoo

Kriisinkestävyys on tullut jäädäkseen

Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jaakko Hirvola suhtautuu luottavaisesti, vaikka teknologiateollisuuden kysyntä heikkenee ja uusien tilausten määrä on pienentynyt.  ”Minulla on tuntuma, että yritykset pärjäävät kyllä. Tilauskannat

Auf Wiedersehen! Näkemiin maailma!

Biotuotetekniikan opiskelija Meri Pekki on ehtinyt olla monessa mukana. Vuonna 2022 hän oli Puunjalostus­insinöörien Nuorten Forumin puheenjohtaja ja sitä kautta mukana PI:n hallituksessa. Samana vuonna

Julkinen innovointivipu 

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopanostukset pyritään nostamaan neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Nykyinen alle kolmen prosentin taso ei riitä vihreän teknologian kilpajuoksussa.   Parlamentaarisen työryhmän jo