Uusi tuoli on valmistettu sellun ja muovin seoksesta ja raaka-aineina on käytetty luonnonkuituja ja suomalaisista metsistä peräisin olevaa sellua. ”Biokomposiittimateriaali on valmistettu VTT:n vaahtorainausteknologialla, joka
Laitteet koetehtaalle toimittaa teknologiayhtiö ANDRITZ. Metsä Fibre ja ANDRITZ kehittävät koetehtaassa uuden ligniinituotteen valmistusprosessia, sen integrointia biotuotetehtaaseen sekä eri loppukäyttöjen edellyttämiä tuoteominaisuuksia. Koetehdashankkeessa on kumppanina myös
Professuurissa on kyse liiketoiminnan kehittämisestä etenkin suuren mittakaavan puurakentamisessa. Kyseessä on viiden vuoden määräaikainen tehtävä. Bask tulee Vaasan yliopistoon Turun yliopiston kauppakorkeakoulusta, jossa hän on toiminut viime
Metsien Suomen kampanja keväällä 2024 nostaa esiin, miten moneen puu taipuu. Monimediakampanjassa nähdään arjen jokapäiväisiä tuotteita ja tulevaisuuden ratkaisuja, joita kaikkia yhdistää uusiutuva kotimainen raaka-aine.
FineCell on Metsä Groupin toinen sijoitus ruotsalaiseen startup-yritykseen. Yhtiö käyttää noin miljoonan euron siemenrahoituksen vahvistaakseen materiaalisovellusosaamistaan, potentiaalisten asiakkaiden kanssa tehtävään yhteistyöhön ja mahdollisesti rakennettavan koetehtaansa
Metsäteollisuus ry on tyytyväinen Euroopan parlamentin äänestyksen lopputulemaan Pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen edistämisestä. – On erityisen tärkeää, että ehdotettuihin uudelleenkäyttötavoitteisiin ja pakkaustyyppien kieltoihin sisällytettiin joustoja ja
Canopyn vuosittainen Hot Button Ranking -luokitus on vakiintunut työkalu, jota käytetään globaalissa tekstiili- ja muotiteollisuudessa arvioitaessa puupohjaisten tekstiilikuitujen vastuullisuutta. Jo kolmannen kerran peräkkäin saavutetun Green
”Wisdome on todellinen maamerkki, joka rikkoo puuarkkitehtuurin rajoja. Puun käyttäminen rakennusmateriaalina auttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa, sillä sen avulla voidaan sitoa hiilidioksidia ja parantaa rakentamisen vastuullisuutta. Tänään
Nokialla käynnistettiin marraskuussa traktori. Sähköpolttoainetta testattiin 21. marraskuuta ensimmäistä kertaa käytännössä AGCO Powerin Linnavuoren tehtaalla Nokialla. AGCO Powerin 74 LFTN -dieselmoottorilla varustettu Valtra T235D -traktori
Kartonkikone 1:n (BM1) modernisoinnin myötä taivekartongin (FBB) vuotuinen tuotantokapasiteetti kasvaa 200.000 tonnilla 600.000 tonniin. Modernisoinnin myötä Husumin BM1:stä tulee Euroopan suurin ja nykyaikaisin kartonkikone ja
Metsä Wood rakentaa uuden tehtaan Äänekoskelle kasvattaakseen Kerto LVL:n kokonaiskapasiteettia 50 prosentilla. Tehtaan vuotuinen tuotantokapasiteetti on noin 160.000 m3, ja tuotannon on arvioitu alkavan vuoden
Italialainen Massimo Reynaudo on ollut UPM:n palveluksessa vuodesta 2017. Tällä hetkellä hän johtaa UPM Communication Papers -liiketoimintaa. Sitä ennen hän toimi johtajana UPM Raflatacissa vuosina