Etusivu » Puheenvuoro

Koneautomaatiolla ymmärretään sitä, että kone suorittaa työtehtäviä itsenäisesti ilman ihmiskuljettajan jatkuvaa valvontaa. Nykyisissä metsäkoneissa on luonnollisesti jo koneautomaatiota, esimerkiksi hakkuukoneissa kaadettujen runkojen katkonta puutavaralajeiksi voidaan

Metsäteollisuutta on kritisoitu pienistä tutkimuspanostuksista ja siitä, että tekeminen keskittyy lyhyen aikajänteen tuotekehitystoimintaan. Emission Free Pulping (EFP) -ohjelmassa mukana olevat yritykset ovat sitoutuneet pitkäjänteiseen tutkimukseen,

Tulevina vuosikymmeninä lasten määrä Suomessa vähenee voimakkaasti. Kuntatasolla maahanmuuton kasvu ei ratkaise tulevan työvoimatarpeen haasteita. Maahanmuutto jakaantuu erittäin epätasaisesti ja vieraskielisten asuinpaikkavalinnat voimistavat tätä. Esimerkiksi

Näin totesi toista komission puheenjohtajakauttaan aloittava Ursula von der Leyen Euroopan parlamentissa heinäkuussa. Samassa puheessa hän otti vahvasti esille kilpailukyvyn, joka on hänen ensimmäinen prioriteettinsa

Politiikkavetoisena alkanut muutos on viime vuosina muuttunut markkinavetoiseksi murrokseksi. Puhtaan energian teknologiat ovat kehittyneet harppauksin ja monet niistä ovat aiempia vaihtoehtoja edullisempia ja asiakkaiden haluamia.

Olen parin viime vuoden ajan saanut kunnian olla mukana Tampereen ammattikorkeakoulun biotuotetekniikan opiskelijoiden ainejärjestön, eli tutummin Paperikerho ry:n toiminnassa ensin yritysvastaavana ja nyt tänä vuonna

Suomessa metsäteollisuuden tilannetta hankaloittaa puun saatavuus. Tuonnin loppuminen Venäjältä on pakottanut firmat etsimään korvaavaa puuta muualta – ennen kaikkea kotimaasta. Tämä puolestaan on johtanut raakapuun

Metsäteollisuus ja sen tuotteet tarjoavat ratkaisuja globaaleihin ilmasto- ja ympäristökysymyksiin. Voimme aidosti todeta tekevämme työtä, jolla on merkitys. Jatkuvasti uudistuvalla alalla tehdään töitä uusiutuvan raaka-aineen

Eduskuntavaalit ovat muutaman viikon päässä, ja ilmassa leijuu voimakkaita vaatimuksia kotimaisen puun käytön vähentämiseksi. Eräät tahot ovat ehdottaneet yksittäisille vuosille tiukkoja nielutavoitteita ja hakkuiden rajoittamista

Tarinoihin uppoutuminen mielikuvittelun kautta elävöittää lasten toimijuutta kertojina ja muutoksen tekijöinä omassa lähiympäristössään. ECHOing-tutkimusryhmätutkii ja kehittää pedagogiikkaa, joka tukee ja vahvistaa pienten lasten ekologista mielikuvittelua.