Etusivu » Nuorten tarinoita
”Olen kotoisin eteläpohjalaiselta maa- ja metsätilalta, joten metsäalan opinnot olivat luonnollinen valinta. Opintosuunnan monipuolisuus kiehtoi minua. Aiemmat metsäkokemukseni olivat vahvasti käytännönläheisiä. Opinnot laajensivat käsitystäni metsätyöstä,
Tällaisen mahdollisuuden löysi Sini Kurki. Hän oli jo jonkin aikaa ajanut kuorma-autoa ja pohtinut alan vaihtoa, kunnes kaveri houkutteli häntä töihin Stora Enson Imatran tehtaille.
Julia Vuorinen on alanvaihtaja. Ennen nykyistä työtään VTT:llä biomateriaalien parissa ”tekstiilien ja kuitukankaiden materiaalit”-tutkimustiimissä hän työskenteli liiketoimintojen kehittäjänä. Kauppatieteilijän työhön kuuluivat erityisesti projektiluonteiset operatiivisen toiminnan
Konrad Klockars tutki väitöstutkimuksessaan Aalto-yliopistossa nanoselluloosakiteistä muodostuvia rakenteellisia värejä. Tutkimus pohjautuu Kanadassa 1990-luvulla tehtyyn havaintoon, ja siihen liittyy myös poikkitieteellistä yhteistyötä muotoilija Noora Yaun kanssa.
Olen parin viime vuoden ajan saanut kunnian olla mukana Tampereen ammattikorkeakoulun biotuotetekniikan opiskelijoiden ainejärjestön, eli tutummin Paperikerho ry:n toiminnassa ensin yritysvastaavana ja nyt tänä vuonna
Rekrytointeja voi helpottaa se, että uusiutuvaa raaka-ainetta ja kestävää tuotantoa edustava ala on menestynyt metsien hyödyntämistä ja monimuotoisuutta käsittelevässä julkisessa keskustelussa varsin hyvin. Muun muassa
Biotuotetekniikan opiskelija Meri Pekki on ehtinyt olla monessa mukana. Vuonna 2022 hän oli Puunjalostusinsinöörien Nuorten Forumin puheenjohtaja ja sitä kautta mukana PI:n hallituksessa. Samana vuonna
Kun Most Kaniz Moriam tuli Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakouluun tekemään maisterintutkintoa vuonna 2015, hänellä oli jo maisterintutkinto kemiasta kotimaastaan Bangladeshista. – Bangladesh on maailman toiseksi
Puunvuoro / Legendium Oy
Kutomo Business Park
Kutomotie 16
00380 Helsinki