Etusivu » Hyvä yritys

Yhtiö osti kesällä 2023 kilpailijansa Rauma Interior Oy:n laivakalusteiden liiketoiminnan. Kaupan myötä Porin Puukaluste toimii nyt myös Raumalla. Henkilöstömäärä ja tuotanto kasvoivat huomattavasti. ”Toki mietimme

Sah-Ko:n nykyhistoria perheyrityksenä lähtee vuodesta 1955. Tuolloin maa- ja vesirakentamisen parissa toiminut yhtiö Estama & Sutela osti 1952 perustetun Oulun Saha ja Kone -yrityksen, jonka

Lapwall Oyj:n liiketoimintajohtaja Kari Viljamaa painottaa, että heikon markkinan taakse ei kannata eikä saa mennä piiloon. ”Siinä pystyy säästämään itsensä helposti hengiltä. Mutta kun tekee

Pääasiassa kierrätettyä sanomalehtipaperia puhallusvillansa raaka-aineena käyttävä Ekovilla Oy on ollut ekologisuuden ja kiertotalouden asialla jo yli 40 vuotta. Ekologisen eristeen tarina alkoi Suomessa kuitenkin jo

”Aikamme mekin toistimme mantraa, että osaajia on korjuuketjuun vaikea saada ja ihmettelimme, kenen tehtävä on heitä kouluttaa. Sitten lopetimme päämme seinään hakkaamisen ja ryhdyimme rakentamaan

Toisen sukupolven yrittäjäveljeksillä Janne ja Tero Tirrosella oli viime toukokuussa aihetta juhlaan. Silloin järjestetyssä Puuteollisuus ry:n vuosikokouksessa Tampereella Punkaharjun Puutaito Oy palkittiin vuoden 2024 puuteollisuusyrityksenä.

Nakkilalaisen Risutecin tarina lähti oivalluksesta. Ulkomaankaupan merkonomi Jussi Aikala työskenteli 2010-luvulla rautakaupassa, kun vanhempien maatilalle Nakkilassa tuli eteen sukupolvenvaihdos. ”Sukupolvenvaihdoksessa on tapana kaataa ensin metsää,

Jos olet käynyt Helsingin Olympiastadionilla sen monivuotisen remontin päätyttyä syksyllä 2020, olet taatusti kiinnittänyt huomiota näyttävään puurimoista tehtyyn katsomon sisäkattoon. Rimoja on katossa yli 500

Aca Systems valmistaa mittalaitteita softineen päällystyspastan, paperin huokoisuuden ja valmiiden rullien analysointiin. Pääkallopaikka sijaitsee noin 500 asukkaan Sotkuman kylässä Polvijärvellä. Sieltä on toimitusjohtaja Vesa Kukkamon

Tasan 10 vuotta sitten viisi teollisuuden ja energiasektorin laitevalmistajille työskennellyttä miestä havaitsi markkinan mentävän aukon. Porukka oli keksinyt ratkaisun teollisuuden ja energiayhtiöiden hukkalämmön uusiokäyttöön ja