Etusivu » Ajankohtaista » Sivu 3

ForestBioFacts-oppimisympäristö on tietopankki, mutta ennen kaikkea sen sisältö on suunnattu oppimiseen. ”Haluamme tukea oppimista kehittämällä oppimisen testaamista quiz-kysymyssarjoilla. Niiden luomiseen on valjastettu Microsoftin Copilot-tekoäly”, kertoo

Perinpohjainen ja vakuuttava puheenvuoro kuultiin 14. tammikuuta 2025 PI:n Seniorilounaalla Pörssitalolla, jossa lounasvieraana oli Aalto-yliopiston kemiantekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus. ”Olemme tehneet paljon työtä,

Patentoitu teknologia integroituu saumattomasti sellutehtaaseen ja tuottaa korkealaatuista ligniiniä ilman kemiallisen tasapainon häiriöitä sellutehtaalle. Jo käynnistynyt pilot-laitoksemme tuottaa tonnin ligniiniä päivässä. Laitos tulee osoittamaan teknologian

Tekniikan museo on tuottanut yhteistyökumppaneidensa kanssa 7. ja 8.-luokkalaisille tarkoitetun HOW-ympäristön, jossa on 10 erilaista luonnontieteitä, matematiikkaa ja tekniikkaa käsittävää työpistettä ja työpajaa. Pisteitä ovat

Koululähettiläät ovat metsäalan kasvot kouluissa Metsäalan koulukampanja Mahdollisuuksien metsä esittelee vuosittain alan uramahdollisuuksia 8.-luokkalaisille ja lukiolaisille. Ympäri Suomea jalkautuvat koululähettiläät kertovat modernista metsäteollisuudesta sekä omista

Mitä Mahdollisuuksien metsä -kampanjan lukiovierailut sisältävät? Vierailun aikana käsitellään erilaisia teemoja, kuten metsäalan tarjoamia mahdollisuuksia laajasti eri koulutus- ja urapoluilla, alan tuotteita ja innovaatioita, vastuullisuutta,

Washington DC:ssä Business Finlandilla työskentelevä kaupallinen neuvos Ulla Lainio huomauttaa, että Yhdysvallat on tätä nykyä Suomen suurin kauppakumppani. Pohjois-Amerikka on markkinana kiehtova mutta myös kilpailu

”Olen kotoisin eteläpohjalaiselta maa- ja metsätilalta, joten metsäalan opinnot olivat luonnollinen valinta. Opintosuunnan monipuolisuus kiehtoi minua. Aiemmat metsäkokemukseni olivat vahvasti käytännönläheisiä. Opinnot laajensivat käsitystäni metsätyöstä,

Tällaisen mahdollisuuden löysi Sini Kurki. Hän oli jo jonkin aikaa ajanut kuorma-autoa ja pohtinut alan vaihtoa, kunnes kaveri houkutteli häntä töihin Stora Enson Imatran tehtaille.

Puunjalostusinsinöörit sekä oppimisympäristö ForestBioFacts, materiaalien biotalouden lippulaiva FinnCERES ja Aalto yliopiston Design Factory järjestivät yhteistyössä iltapäiväseminaarin 23. syyskuuta Design Factoryn tiloissa ja verkossa striimattuna. Tapahtuman