Ajankohtaista

Arvokkaampia tuotteita metsästä

Metsäteollisuuden jalostustasoa pitää nostaa ja innovaatiovauhtia kasvattaa, sanoo Ahlstrom-Munksjön toimitusjohtaja Hans Sohlström.

Muovitonta kuppikartonkia Kotkasta

Kotkassa käy tänä syksynä kuhina. Paperia ja kartonkia valmistava Kotkamills Oy toimittaa näytteitä uudenlaisista kartonkikupeista potentiaalisille asiakkaille. Moni asiakas on myös vieraillut paikan päällä tutustumassa

Vaahtoteknologiasta on moneksi

Karita Kinnunen-Raudaskoski tutki väitöstutkimuk­sessaan vaahto­teknologian monia mahdollisuuksia paperi- ja kartonkiteollisuudelle.

Muovin korvaajat

Mikromuovien aiheuttamien ympäristöhaittojen ponnahtaminen julkiseen keskusteluun on lisännyt biotuotteiden ja koko bioalan kiinnostavuutta. Tämä näkyy muun muassa tekstiileissä ja pakkausmateriaaleissa.

Aika uudistua

Metsäteollisuus ry haluaa uudistaa edunvalvonnan pelisääntöjä ja edistää paikallista sopimista vahvistaakseen yritysten kilpailukykyä. ”Kilpailukykyä koskevia päätöksiä tulisi tehdä siellä, missä vastuutkin ovat, eli yritysten ja

Millainen on hyvä metsä?

Eri metsänkasvatus- ja hakkuumenetelmiin voi olla monta näkökulmaa. Puuntuotannon osalta viime vuosikymmenet ovat Suomessa olleet menestystarina, ja lajien monimuotoisuutta halutaan lisätä uusilla toimenpiteillä.

Jyrki Ovaskalla on iso rooli UPM:n muutoksessa

Vuoden 2021 teknologiajohtaja Jyrki Ovaska on luotsannut teknologiajohtajan roolissa UPM:n muutosta perinteisestä paperiyhtiöstä biometsätalouden edelläkävijäksi seitsemän vuoden ajan. UPM:lle hän tuli jo vuonna 1984, ja

Sellumeininkiä vauvasta vaariin

Suomi tarvitsee uudenlaisia biotaloustuotteita, joita maailma haluaa ostaa. Juuri missään ei osata selluteollisuutta yhtä hyvin kuin täällä. Harva on silti edes pidellyt selluarkkia käsissään. Diplomi-insinööri Aki

Uutta teollisuutta sellusta

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, puusta tulee yksi tärkeimmistä tekstiilien raaka-aineista muutaman vuosikymmenen kuluessa. Aalto-yliopiston, VTT:n, Tampereen teknillisen yliopiston ja Vaasan yliopiston Design Driven Value