English
Suomi
Français
Deutsch
Português
Español
Svenska
Suunnilleen näin tokaisi Mikko Syrjäläinen kehitysinsinööri Juhana Hirnille aloittaessaan työt elokuussa 2024 UPM Pelloksen tehtaalla Mikkelissä. 26 vuotta taksia ajanut Mikko oli nimittäin kuullut asiakkailtaan kaikki vanerin valmistuksen salat ennen kuin astui itse kertaakaan Euroopan suurimman vaneritehtaan portista sisään.
Taksin ratista viilun valvojaksi
Kuten kaikilla Pelloksen uusilla tuotantotyöntekijöillä, myös Mikon vakinainen työsuhde alkoi kaksivuotisella oppisopimuksella.
”Sen aikana opettelen neljän työpisteen hommat”, hän kertoo.
Ensimmäinen niistä on prosessin alkupään sorvi, jolla Mikko valvoo kuoritun ja katkaistun puun tuloa, pyöristystä ja viilun syntymistä.
Sorvia esitellessään Mikko kertoo myös ammatinvaihdon taustasta:
”Rakastan taksihommia, mutta ne veivät melkein koko miehen.”
Renkinä enimmillään viittäkin taksia vuorotelleen ja pitkään omaa taksia ajaneen 49-vuotiaan miehen kaularanka on leikattu kahdesti ja selkä kerran. Niistä ja muista terveysmurheista huolimatta tehdastyölle ei työhöntulotarkastuksessa kuitenkaan löytynyt esteitä.
Siinä missä taksinkuljettajan homma on vapaata, liikkuvaa ja ennakoimatonta, tehdastyö on säännöllistä ja paikkaan sidottua. Se ei Mikkoa haittaa.
”Kun kesäkuussa 2024 näin rekryilmoituksen, mietin, etten lähde tehtaalle. Olin vuosia ajatellut, ettei tehdastyö työaikoineen kaikille sovi. Hiljalleen homma alkoi kuitenkin kiinnostaa ja täällä ollaan. Parasta on ollut huomata, miten paljon vanhakin koira oppii uutta.”
Oppimisen ja ongelmanratkaisun ilosta Mikko puhuukin paljon. Tehdastyötä koskeviin ennakkoluuloihin mies kehottaa suhtautumaan kriittisesti: ”Älä anna toisten määrittää mielikuvaa sinun puolestasi.”
Taksityön provisiopalkka, jatkuva päivystys ja olemattomat yöunet ovat vaihtuneet tehtaan säännölliseen työaikaan, palkalliseen kesälomaan ja jopa vuodeksi tiedossa oleviin työvuoroihin.
”Pääsin toivomiini 12 tunnin vuoroihin. Neljän päivän töitä seuraa kuusi vapaata”, kuvaa Mikko ja naurahtaa pilke silmäkulmassa:
”Vapailla voin vaikka ajaa taksia, jos oikein ikävä iskee!”
Toistaiseksi niin ei ole käynyt.
Mielekäs työ syntyy muustakin kuin rahasta
Sorvihallissa tuoksuu pihka ja märkä puun kuori. Tuoksu muistuttaa sateessa kastunutta puupinoa. Sorvilla leijuva hienoinen kuivuvan puun ja tuoreen purun tuoksu sekoittuu koneiden öljyiseen vivahteeseen. Vaikka kostean puun käsittely nostaa hallin lämpötilan liki kolmeenkymmeneen asteeseen, ilmastoidussa valvomossa on viileää.
Mikko Syrjäläinen valvoo sorvausta sekä näytöiltä että valvomon ikkunoista.
”Tässä pitää olla kärpäsen katse.”
Näytöillä vilkkuvat tukin tuloasennot, sorvin liikkeet ja viilun eteneminen. Kädet lepäävät ohjauspaneelilla ja silmät seuraavat 90 metriä minuutissa kulkevaa puuta ja viilun laatua. Vaikka sorvi on automaattinen, Mikko ohjaa työtä vähintään puolet ajasta puoliautomaatilla.
”Käsikäytöllä liikkeet menevät selkärankaan. Silloin homman hallitsee kaikissa tilanteissa.”
Vaikka tarkkasilmäinen ja -korvainen sorvari reagoi häiriöihin heti, keskeytyksiäkin tulee. Mikko vilkaisee näyttöä, nousee tuoliltaan ja nyökkää tuttua työparia tauottavalle sorviosaston tiiminvetäjä Jarmo Koivumäelle. Miehet pukevat kypärän ja suojalasit ja astuvat ulos valvomosta. Turvakengät kopsahtavat rappusten metalliritilälle. Tukki on pompannut pois paikoiltaan ja sorvi seisoo. Mikko ja Jarmo nostavat pöllin nostovarsille. Puu narahtaa liikkeelle, asettuu takaisin sorvin otteeseen. Napinpainallus, järjestelmä tarkistaa kiinnityksen ja vihreä valo syttyy.
”Olipahan ärhäkkä pölli. Toivotaan, ettei seuraava heitä voltteja”, Mikko tuumaa.
Mikko Syrjäläinen painottaa töissä viihtymistä. Palkan merkityksestä huolimatta pelkät eurot eivät tee työstä mielekästä. Vaikka jokaisella on omat työt, työkaveria ei jätetä yksin. Kysymyksiä uskaltaa kysyä ja niihin vastataan. Kaikkia tervehditään.
”Myös vuoroinssejä ja tehtaan johtajaa on helposti lähestyä. Tukeehan se työssä viihtymistä, kun pomoja kiinnostaa, miten meillä töissä menee”, jatkaa Mikko.
Työparin kanssa samassa kopissa vierähtää puoli vuorokautta kerrallaan. Siinä oppii tuntemaan toisensa. Lämpötilaa säädetään molemmille sopivaksi ja yhdessä sovitaan mieleinen radiokanava. Tehtaalla 36 vuotta työskennellyt Koivumäki kertoo myös ystävystymisistä ja perhejuhlista.
Kymmenen minuutin mittainen kotimatka
Kotiin Mikko hurauttaa kymmenessä minuutissa. Vuokrakoti on paritalon puolikkaassa Ristiinassa, yhdessä Mikkelin pienistä, vireistä taajamista. Lapset ovat jo aikuisia. Takaovelta on parinkymmenen askelen matka Saimaan rantalaiturille. Mikko viittoo hymyillen kädellään järvelle.
”Töihin lähtiessä tulee usein otettua kuva tai kaksi, että saa kulloisenkin auringon asennon talteen.”
Valoisassa olohuoneessa kukoistaa kolme kiinanruusua, joiden kasvattamiseen kiinnostus virisi jo lapsuuskodissa. Enimmillään kasveja oli 32, mutta suurin osa niistä sai muuton aikaan uuden kodin. Isointa, päivätoiminnan kerhotilaan sijoitettua Mikko käy edelleen keväisin leikkaamassa. Kiertäessään aikoinaan pölynimurikauppiaana Mikko huomasi eräässä maalaistalossa suoravartisen, pallomaisena kasvavan kiinanruusun. Se on jäänyt mieleen:
”Sellaisen kun vielä saisi kasvatettua.”
Kun Nina-vaimo neljä vuotta sitten traagisesti kuoli ja Mikko jäi leskeksi, läheisten tuen lisäksi auttoivat eteenpäin Mikkelin Kriisikeskuksen ammattilaiset. Sittemmin mies kouluttautui kriisipuhelinpäivystäjäksi ja vertaisryhmän ohjaajaksi. Osa vapaa-ajasta kuluukin kriisipuhelimen päivystäjänä ja ryhmien apuohjaajana.
Lions-hommissa ja lenkkipoluilla
Sipoon Söderkullasta Ristiinaan muuttanut Mikko on solahtanut luontevasti kyläyhteisöön. Paikalliset muistavat Syrjäläisen pariskunnan paitsi taksiyrittäjinä, myös koko perheen Talviriehan organisoijana. Hernekeiton jakaminen laajeni kahdeksassa vuodessa maakunnalliseksi, 800:n hengen talvitapahtumaksi, jossa laskettiin mäkeä, napakelkkailtiin ja ajettiin koiravaljakolla. Alkuperäinen idea syntyi yhdellä öisellä taksimatkalla.
Mikkeli kiri Suomen kaupunkien kakkoseksi vuoden 2021 onnellisuusindeksissä.
”Tämä kylä ja ihmiset ovat antaneet aina niin paljon ja me haluttiin antaa jotain takaisin.”
Mikon kuvaama yhteisöllisyys onkin yksi niistä tekijöistä, joiden perusteella Mikkeli kiri Suomen kaupunkien kakkoseksi vuoden 2021 onnellisuusindeksissä. Helsingin yliopiston ja Kansaneläkelaitoksen (Kela) laatimassa indeksissä kiiteltiin muun muassa myös asukkaiden kokemaa elämänlaatua, hyvinvointia ja luonnonläheisyyttä.
Nykyään Mikko on mukana Ristiinan Lions Clubissa, jossa markkinavoudin homma täydentyy ensi vuonna presidentin pestillä.
Entäs sitten vapaa-aika?
Liikkuja suuntaa Mikkelin Kalevankankaalle hiihtämään, pyöräilemään, kiipeilemään tai pelaamaan padelia ja pickleballia. Naisvuoren uimahallissa ja Rantakeitaassa treenaavat uimarit, ja palloilulajeja voi harrastaa Urheilupuistossa ja Hänninkentällä. Jukureiden peleissä tunnelma on katossa! Rentoutumiseen sopivat Hewennan ja Yogasoulin joogatunnit. Kulttuurin ystävä varaa Mikkelin teatterin, Musiikkijuhlien tai Festival X:n liput. Sydäntalvella nautitaan Työväen näyttämöpäivistä ja kesällä harrastajateattereista. Näytelmäharrastuksesta haaveilevalle ryhmiä löytyy pitkin maakuntaa. Konserttitalo Mikaeli tarjoaa keikkoja, stand-upia ja klassista musiikkia. Historiafani vierailee Astuvansalmen kalliomaalauksilla ja Sodan ja rauhan keskus Muistissa. Mikkelissä toimii myös yksi maan vilkkaimmista maanpuolustuksen (MPK) koulutuskeskuksista. Herkkusuut nauttivat lähiruokaa Kenkäverossa ja Tertin kartanossa, italialaiset pizzat Papas Domissa tai vaikka paistetut muikut palkitulla Mikkelin torilla. Samalla voi tehdä kaupat sesongin mansikoista, metsämarjoista ja mukulasellereistä.
Luontoon Mikko suuntaa mieluusti. Ristiinan kirkonkylän kupeessa, Pelloksen tehtaiden vastarannalla Linnaniemen laavulla hän sahaa rangoista sopivan mittaisia nuotiopuita ja virittelee tulet. Linnaniemen reitti on tullut tutuksi ahkeralle lenkkeilijälle.
”Kulutan kahdet kengät kesässä”, hän naurahtaa ja kertoo samaan hengenvetoon myös lenkeistä pyörätuolissa istuvan ystävänsä kanssa.
”Siinä tietää liikkuneensa, kun työntää pyörätuolia Huumonmäen lenkin!”
Linnaniemen lisäksi lähiseudulla riittää muitakin reittejä. Suunnata voi vaikka Säynättiin, Anttolan Neitvuorelle tai Puumalan Norppapolulle. Vaeltamaan pääsee myös Suomenniemelle, Haukivuorelle ja Repoveden kansallispuistoon. Levähdyspaikkojakin löytyy, sillä seudulla on yli 50 kotaa, laavua tai tulipaikkaa.
Vuoden päästä Mikko täyttää pyöreitä. Mielessä kytee pitkään unelmissa ollut Karibian-risteily: ”Jos nyt varaisin, niin olisi vuosi aikaa säästää ja suunnitella.”
Sitä ennen arki sujuu uusien työpisteiden tehtäviä opetellessa. Pelloksen tehtaan portista ulos kävellessään Mikko hymyilee: ”Kyllä minä täältä voisin jäädä eläkkeellekin.”
Viisi faktaa UPM Pelloksesta
1. UPM Pelloksen tehtaat sijaitsevat Mikkelin Ristiinassa, valtatie 13:n varrella. Vanerinvalmistus alkoi vuonna 1968.
2. Tehtaat työllistävät suoraan noin 550 ja välillisesti 1800 henkilöä. Työntekijöitä tulee jopa 100 km:n säteeltä.
3. Tehtailla käytetään vuosittain 1,1 miljoonaa kuutiota järeää kuusitukkia, jota porteista ajetaan 70–80 rekkalastia päivässä.
4. Pellos valmistaa perus- ja erikoisvanereita, joiden vuosikapasiteetti on 480 000 m³. Yli 90 % tuotannosta menee vientiin, pääasiassa Euroopan rakennus-, huonekalu- ja parkettiteollisuuteen.
5. Tuotannon sivuvirrat hyödynnetään energiantuotannossa, eikä kaatopaikkajätettä synny. Tehtailla on myös oma biologinen jätevedenpuhdistamo.
