Laboratorio toimii testiympäristönä, jossa tutkitaan ja kehitetään uusia korkean jalostusarvon viilupohjaisia puutuotteita yhteistyössä Metsä Groupin kumppaniverkoston kanssa. Investointi luo edellytykset materiaalitehokkaiden kantavien rakenteiden koestamiselle ja mahdollistaa myös laajempaan raaka-ainepohjaan perustuvan tuotetutkimuksen.
”Kehitämme tuotteidemme valmistusprosessia materiaalitehokkuuden parantamiseksi ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Tavoitteemme on, että raaka-aineemme hyödynnetään tarkkaan ja tuottaa mahdollisimman suurta lisäarvoa. Uuden kehityslaboratorion myötä tutkimus- ja kehityshankkeidemme läpimenoaika nopeutuu merkittävästi, mikä vauhdittaa tuoteportfoliomme kehittämistä pitkällä aikavälillä”, sanoo Metsä Woodin toimialajohtaja Jaakko Anttila.
Äänekosken tehdasalue on Metsä Groupin suurin, ja siellä sijaitsevat yhtiön kartonki- viilu-, ja biotuotetehtaat. Tehdasalueelle rakennetaan parhaillaan uutta Kerto LVL -tehdasta, jonka tuotannon on arvioitu käynnistyvän loppuvuodesta 2026. Lisäksi Äänekoskella sijaitsevat Metsä Groupin Kuura-tekstiilikuidun ja Muoto-kuitutuotteen koetehtaat. Tehdasalueelle on myös rakenteilla ligniinituotteiden koetehdas, joka valmistuu suunnitelmien mukaan loppuvuonna 2025.