Siirtyminen biopolttoaineisiin vähensi Lohjalla sijaitsevan paperitehtaan vuosittaisia suoria kasvihuonekaasupäästöjä lähes 90 prosenttia. Investointi biopolttoaineiden vastaanottoon ja käsittelyyn oli 16,5 miljoonaa euroa.
Myös jo vuonna 2015 tehtaalla tehty investointi uuteen monipolttoainekattilaan on ollut samaa kilpailukyvyn eteen tehtyä työtä. Monipolttoainekattila ja siirtymä biopolttoaineisiin maksoivat yhteensä lähes 70 miljoonaa euroa. Isojen investointien lisäksi tehtaalla on jatkuvasti parannettu prosessien energiatehokkuutta.
Tehtaanjohtaja Jari Nikkisen mukaan molemmat ovat olleet erittäin tärkeitä hankkeita.
”Ilman niitä meidän olisi kyllä vaikeaa toimia nykyisin.”
Monipolttoainekattila pystyy käyttämään samaan aikaan monia eri polttoaineita. Ennen kuin Kirkniemen paperitehdas siirtyi kokonaan biopolttoaineisiin, kattilassa poltettiin kivihiiltä yhdessä muiden polttoaineiden kanssa.
Vuodesta 2023 alkaen kivihiili on korvattu biopolttoaineilla, kuten puun kuorella, sahanpurulla ja metsähakkeella. Kuori tulee sahateollisuudesta ja tehtaan omalta kuorimolta, metsähake pääosin kotimaisilta toimittajilta. Myös tehtaan omat bio- ja kuitulietteet hyödynnetään energiaksi.
Nikkisen mukaan siirtymää biopolttoaineisiin kiritti ympäristökysymysten ohella myös nopeasti muuttuva painopaperituotannon maailma.
”Toimimme markkinassa, joka laskee 5–10 prosenttia vuodessa. Halusimme eroon kivihiilestä pienentääksemme kustannuksiamme sekä vastataksemme kestävän kehityksen haasteisiin. Muutoksen myötä pystymme tukemaan asiakkaitamme omissa hiilineutraaliustavoitteissaan.”

Osin tuttua, osin uutta
Metsäteollisuuden johto- ja asiantuntijatehtävissä vuodesta 1999 alkaen työskennellyt Jari Nikkinen aloitti Sappi Kirkniemen paperitehtaan johtajana vuoden 2026 alussa. Hänen edeltäjänsä, tehdasta vuodesta 2004 luotsannut Martti Savelainen siirtyi johtamaan Sappin tehdasta Itävaltaan.
”Ihan hyvältä tuntuu, mutta työn todellisuus paljastuu kaikkineen vasta myöhemmin.”
Hän oli aiemmin tehtaan tuotantojohtaja, joten työpaikka on hänelle tuttu. Silti hyppy tehtaan johtoon on iso.
”Sinänsä tehtävään siirtyminen oli helppoa, sillä Martti on luonut tehtaalle hyvät puitteet ja yhteishengen. Tehtaanjohtaja vastaa yksikön toiminnasta konsernille sekä keskeisiin sidosryhmiin suuntautuvasta yhteydenpidosta. Siinä mielessä asiat ovat minulle uusia.”
Kilpailukyvystä huolehtiminen painopaperien valmistajana on kovaa hommaa – kustannuksia on pyrittävä jatkuvasti minimoimaan ja samalla pidettävä toiminnan ja tuotteiden laatu hyvänä. Kysynnän laskun vuoksi muun muassa paperikone 2 suljettiin loppuvuodesta 2025. Toiminnassa ovat nykyisin paperikoneet 1 ja 3.
Painopapereille suunnitteilla UPM:n ja Sappin yhteisyritys
Eteläafrikkalainen Sappi ja suomalainen UPM ovat perustamassa yhteistä painopapereihin keskittyvää yritystä. Vuoden 2026 lopulla toimintansa aloittavaksi suunniteltu yhtiö on vastaus Euroopan painopaperimarkkinoiden haasteisiin, sillä kysyntä on laskenut jo viimeiset kaksikymmentä vuotta.
Yhteisyritykseen siirtyisivät UPM Communication Papers -liiketoiminta sekä Sappin painopapereiden liiketoiminta Euroopassa. Uuden yrityksen omistus jakautuisi tasan UPM:n ja Sappin kanssa.
”Se miten olemme täällä Kirkniemessä investoineet ja toimintaamme kehittäneet valmistaa meitä hyvin myös tulevaan. Haluamme olla uudessakin yhtiössä kilpailukykyinen ja menestyvä tehdas”, Nikkinen toteaa.

Sappi Kirkniemi
– Lohjalla sijaitseva Sappi Kirkniemi on yksi maailman edistyksellisimmistä paperitehtaista
– tuotanto 575 000 tonnia vuodessa
– tuotteena korkealaatuiset Galerie -tuoteperheen painopaperit
– vientiin yli 90 %
– Eurooppaan yli 70 prosenttia, suurin markkina Saksa
– henkilöstö 470
– 16,5 miljoonan euron investointi bioenergiaratkaisuihin vuonna 2023 vähensi tehtaan suoria kasvihuonekaasupäästöjä jopa noin 90 %