Kunnossapitävä konepaja

Oululainen Sah-Ko Oy on kulkenut pitkän tien eri teollisuudenaloja palvelevaksi yhtiöksi.

Sah-Ko:n nykyhistoria perheyrityksenä lähtee vuodesta 1955. Tuolloin maa- ja vesirakentamisen parissa toiminut yhtiö Estama & Sutela osti 1952 perustetun Oulun Saha ja Kone -yrityksen, jonka toimintaan kuului saha ja sitä tukeva konepaja. Vaiherikkaaseen menneisyyteen on kuulunut myös mm. traktoreiden myyntiä ja muuntelua metsäkoneiksi.

1980-luvulla konepajatoiminta alkoi vahvistua. Kunnossapitoon alkoi rakentua nykyisen kaltainen monilla sektoreilla toimelias palvelu.

”Vesirakentamisessa vielä 1990-luvun puolella Sah-Ko:lla oli isossa roolissa ruoppaustoiminta. Se toimi tuolloin hyvänä taloudellisena tukena. Sittemmin siitä on muiden toimintojen kasvaessa luovuttu”, kertoo markkinointipäällikkö Jukka Häkkilä.

Aikojen saatossa nykyiseksi hioutunut palvelutarjoama on lavea; Konepajapalveluita, metallimyyntiä verkkokauppoineen, teollisuusputkistoja ja säiliöitä sekä asennus- ja kunnossapitopalveluja. Toimintaa luotsaa nyt Jukka Estama, yrittäjä kolmannessa polvessa.

Yrityksen asiakaskuntaa ovat muun muassa prosessiteollisuuden toimijat kuten teräs-, paperi-, sellu-, kaivannais- ja kemianteollisuus. Asiakkaisiin kuuluu myös laaja joukko jälleenmyyjiä, konepajoja, tuotevalmistajia sekä rakennus-, maanrakennus- ja infra-alan toimijoita. Myös yksityisiä kuluttaja-asiakkaita palvellaan metallimyynti- ja konepajapalveluissa.

”Metsäteollisuuden asiakkaille toimimme esimerkiksi kunnossapitopalveluiden tuottajana ja putkistotoimittajana tehtaiden uudistuksissa”, Häkkilä toteaa.

Sah-Ko on paikallisesti tunnettu ja pyrkii pitkäjänteisesti laajentamaan tunnettuuttaan ja asiakaskuntaansa myös muualla Suomessa. Ajat ovat kuitenkin tällä hetkellä kovat. Pandemia ja Venäjän hyökkäyssota hiljensivät markkinat.

”Kyllä tässä osin sumussa lennetään, näkymää ei ole pitkälle”, Häkkilä kuvailee tilannetta ja jatkaa, ”katseet ovat kuitenkin tulevaisuudessa ja pitkän linjan määrätietoisessa kehittämisessä.”

Kunnossapito työllistää laajasti

Yhtiön palvelutarjoama tuo jatkuvuutta ja tiettyä turvaa. Esimerkiksi kunnossapitopalvelut työllistävät yhtiötä laajasti, sillä Sah-Ko palvelee asiakkaitaan monella eri sektorilla.

”Jos asiakasyrityksemme tarvitsee vaikkapa puun pesurullan huoltoa, niin voimme hyödyntää useita toimintojamme. Voimme toteuttaa kunnostuksen tarpeen mukaan myös omissa tiloissamme. Saamme tarvittavat materiaalit metallimyyntimme varastosta ja koneistamo- ja hitsauspuolemme valmistaa sitten uutta osaa ja pintaa. Kunnossapitomme käy sitten vielä asentamassa rullan takaisin paikoilleen.”

Omia tuotesarjoja Sah-Ko Oy:llä on kaksi. Raiko-tuotemerkillä yhtiö suunnittelee ja valmistaa vesakonraivaimia sekä polannemurtajia.

Hexxaclean-tuotemerkillä yhtiö puolestaan valmistaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä lämmönvaihtimien CIP-pesureita. Prosessiteollisuus kaikkineen tarvitsee pesureita, joilla niiden käyttämät lämmönvaihtimet voidaan pestä paikan päällä lämmönvaihdinta purkamatta – Clean-In-Place.

Sah-Ko Oy

Perustettu vuonna 1955

Liikevaihto: 10 miljoonaa euroa (2024)

Henkilöstömäärä: 70

Kaksi toimipistettä Oulussa