Etusivu » teknologia

Valmetin strategian ytimessä ovat teknologiat, jotka auttavat metsäteollisuutta parantamaan tehokkuuttaan, leikkaamaan päästöjä, vähentämään energiankulutusta sekä edistämään uusien biotuotteiden kehittämistä ja sivuvirtojen hyödyntämistä. Tämä tukee metsäteollisuuden

Washington DC:ssä Business Finlandilla työskentelevä kaupallinen neuvos Ulla Lainio huomauttaa, että Yhdysvallat on tätä nykyä Suomen suurin kauppakumppani. Pohjois-Amerikka on markkinana kiehtova mutta myös kilpailu

”Ihmiskunta on kautta historian ollut hyvä pelastamaan itsensä teknologialla. Uhkakuvat meitä ovat aina ajaneet ja teknologiasta on haettu ratkaisuja. Se näkyi esimerkiksi pandemian aikana, jossa

”Digitalisaatiokehitys jatkuu edelleen kaikilla toimialoilla. Kilpailun kiristyminen, teknologian kehitys, EU:n sääntely ja geopoliittiset muutokset kiihdyttävät investointeja digitaaliseen transformaatioon jopa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten”, sanoo

Digitaalisuus on kansantaloudellisesti heikko tuottavuuden nostaja, sillä teknologia on vain väline, joka on käytössä kaikilla.
Dekaani Kristiina Kruus kannustaa teknisille aloille nuoria, jotka haluavat pelastaa maailman.