Etusivu » puupohjaiset tekstiilikuidut
Untuva on suosittu ulkoilutakkien eristemateriaali, sillä se on hyvästä lämmöneristyskyvystään huolimatta kevyttä. Untuva on kuitenkin kallista ja sekä eettisesti että ympäristön kannalta ongelmallinen materiaali. Korvaajana
Kishore Shouche selasi LinkedIniä, kun vastaan tuli kiinnostava työtehtävä: Metsä Group haki teknologiapäällikköä Äänekosken koetehtaalle, jossa kehitetään uuden havusellusta valmistettavan Kuura-tekstiilikuidun valmistusteknologiaa. Työ vastasi erittäin
Olli Ylä-Jarkko toimii ruotsalaisen, ympäristöystävällistä tekstiilikuitua kehittävän TreeToTextilen teknologiajohtajana. Vuonna 2014 perustetun startupin omistajina on muiden muassa H&M ja Ikea. StoraEnso tuli mukaan vuonna 2019,
Toivoa Suomen muoti juuri nyt tarvitseekin. Edellisistä valonpilkahduksista on nimittäin aikaa. Vielä 1980-luvulla muotiteollisuutemme kukoisti. Suomalaiset veivät vaatteita länteen, mutta todellista kultaa ne vuolivat Neuvostoliitossa.
Canopyn vuosittainen Hot Button Ranking -luokitus on vakiintunut työkalu, jota käytetään globaalissa tekstiili- ja muotiteollisuudessa arvioitaessa puupohjaisten tekstiilikuitujen vastuullisuutta. Jo kolmannen kerran peräkkäin saavutetun Green