Ilkka Hämälä, joka siirtyi eläkkeelle heinäkuun alussa, tunnetaan suomalaisen metsäteollisuuden Grand Old Manina. Hänen toimintansa on ulottunut kauas yksittäisten tehtaiden porttien ulkopuolelle, jättäen pysyvän jäljen Suomen metsäteollisuuden ja koko elinkeinoelämän kehitykseen.
Kaikki sai alkunsa vuonna 1988, kun nuori puunjalostusinsinööri astui Joutseno Pulp Oy:n sellutehtaan porteista sisään. Uravalintaan vaikuttivat useat tekijät, kuten kasvaminen vahvasta metsäteollisuudestaan tunnetussa Oulussa, vanhempien urapolut sekä kiinnostus kemiaan ja luonnontieteisiin.
Noista ajoista Hämälän mieleen ovat jääneet perinteinen tehdasympäristö sen ajan lainalaisuuksineen ja henkilöstöryhmien välisine raja-aitoineen. Tekemistä riitti ja työ oli hyvin pitkälti itseohjautuvaa. Tehdä sai sitä mikä kiinnosti, mikä edellytti kurinalaisuutta.
”Olen tehnyt valtaosan urastani selluntuotannon parissa, mutta päässyt tekemään myös monenlaisia muita töitä. Metsäteollisuudessa yhdistyvät yhteiskunnallinen vaikuttavuus, globaali kauppa ja ihmisten päivittäiset tarpeet. Näihin vuosiin on sisältynyt elämän koko kirjo”, Hämälä summaa kokemuksiaan.
Uran merkittävimpiä hankkeita oli Rauman sellutehtaan perustaminen 1990-luvun alussa. Tuolloin luotiin täysin uusia toimintamalleja ja rakennettiin koko organisaatio puhtaalta pöydältä. Toinen tapahtumarikas ajanjakso oli 2000-luvun alku, jolloin haastava markkinatilanne vauhditti Metsä Groupin voimakasta kehitysvaihetta ja johti merkittäviin investointeihin Joutsenon ja Rauman sellutehtailla.
Kestävä tulevaisuus yli 90 000 metsänomistajan voimalla
Äänekosken biotuotetehdashanke, joka käynnistyi vuonna 2014, oli massiivinen investointi ja merkittävä edistysaskel Suomen taloudelle ja yhteiskunnalle. Sen saama positiivinen vastaanotto lämmitti Hämälän mieltä, ja tehdas nousi symboliksi uudelle, ekologisemmalle metsäteollisuudelle.
”Olemme tehneet paljon luonnon ja metsien hyvinvointia tukevia toimenpiteitä, joiden suunnasta olemme saaneet tunnustusta myös ympäristöjärjestöiltä. Eri vuosikymmeninä tekemisen polttopisteessä ovat olleet muun muassa vesistökysymykset, suorien päästöjen vähentäminen ja ilmanlaadun parantaminen”, muistuttaa Hämälä.
Globaali huoli sademetsien hupenemisesta on kiihdyttänyt ympäristötyötä Euroopassa. Tämä on johtanut EU:n metsäkatoasetuksen voimaantuloon, kestävän metsänhoidon sertifiointijärjestelmien (FSC ja PEFC) laajaan käyttöönottoon ja vastuullisiin hankintakäytäntöihin.
”Globaalin luontokadon ja ilmastonmuutoksen ehkäiseminen sekä metsien hiilitaseet ovat nyt ajankohtaisia asioita. Tulevaisuudessa huomiota on kiinnitettävä Euroopan vesipulaan, johon tulee liittymään EU-regulaatiota. Metsä Group on yli 90 000 metsänomistajan kanssa sitoutunut edistämään kestävää metsätaloutta ja uudistavia metsänhoidon käytäntöjä vastatakseen näihin haasteisiin”, korostaa Hämälä.
Investoinnit ja kumppanuudet vauhdittavat sivuvirtojen hyödyntämistä
Hämälä jää eläkkeelle tyytyväisin mielin. Metsä Groupin talous on vakaa, ja sen tase vankka. Globaalit pakkaus- ja pehmopaperimarkkinat kasvavat tasaisesti, mikä luo suotuisat puitteet tulevalle kehitykselle. Metsä Groupin strategiana on fossiilivapaa tulevaisuus, biotalouden edistäminen ja kilpailukyvyn parantaminen globaaleilla markkinoilla. Nämä tavoitteet ovat vaatineet merkittäviä panostuksia uudistumiseen ja kilpailukyvyn terävöittämiseen. Kuluneen kymmenen vuoden aikana näihin strategisia linjauksia tukeviin investointeihin on käytetty noin seitsemän miljardia euroa.
”Uudistuminen ja uuden rakentaminen on aina suuri teknologinen harppaus. Esimerkiksi vuonna 2017 tuotantonsa aloittanut Äänekosken biotuotetehdas lisäsi Suomen uusiutuvan energian osuutta noin kahdella prosenttiyksiköllä. Nykyisin keskitymme uusiutuvaan energiaan ja metsäteollisuuden sivuvirtojen hyödyntämiseen. Teemme siihen liittyen kehitysyhteistyötä muun muassa biometanolin tuotannon ja ligniininjalostuksen parissa”, sanoo Hämälä.
Kalenterin tyhjentymisen myötä Hämälä aikoo pyhittää jatkossa aikaansa perheelleen ja kulttuuriharrastuksilleen. Vaikka pitkä historia rakkaan metsäalan kanssa saattaa jatkua jollain tapaa, se ei enää tapahdu johtamis- tai hallitustyöskentelyn muodossa. Nyt on aika antaa ohjat seuraaville sukupolville, joita Hämälä kannustaa tarttumaan metsäteollisuuden tarjoamiin monipuolisiin mahdollisuuksiin.
”Täällä tarvitaan paljon muitakin osaajia kuin perinteisiä puunjalostusinsinöörejä. Tarjolla on töitä liiketoiminnan, myynnin, teknisen osaamisen ja ympäristötavoitteisiin liittyvien tehtävien parissa. Metsäteollisuudessa riittää yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä vuosikymmeniksi eteenpäin, rohkaisee Hämälä.