Valmet toimittaa täydellisen Advantage DCT 100HS -pehmopaperilinjan Fadercolle Algeriaan. Tilaukseen sisältyy myös uudelleenrullain sekä kattava automaatiopaketti, johon kuuluvat prosessin- ja laadunohjausratkaisut.
Tilaus sisältyi Valmetin vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen tilauksiin. Tilauksen arvoa ei julkisteta.
Uusi tuotantolinja asennetaan yhtiön Setifissä Algeriassa sijaitsevalle Warak-tehtaalle. Käynnistys tapahtuu suunnitelmien mukaan kesäkuussa 2020. Valmet on aiemmin toimittanut tehtaalle Advantage DCT100+ -pehmopaperilinjan, joka käynnistettiin vuonna 2015.
Uusi tuotantolinja tukee Fadercon pyrkimystä vakiinnuttaa asemansa Algerian johtavana toimijana alallaan saavuttamalla 35 prosentin markkinaosuus vuonna 2019. Vuotuisella 30 000 tonnin tuotannonlisäyksellä Algeria siirtyy pehmopaperituotteiden tuojasta niiden viejäksi.
Faderco on algerialainen yhtiö, joka toimii teollisen hygienian alalla ja toimittaa puuvillasta johdettuja tuotteita ja hygieniatarvikkeita, joissa on imukykyiset tyynyt. Yhtiö valmistaa lastenvaippoja, aikuisten vaippoja ja paperituotteita heinäkuussa 2012 Setifissä avatussa teollisuuslaitoksessa.