Aalto-yliopisto ja VTT käynnistivät biotalouden CERES-innovaatioekosysteemin, jonka tavoitteena on metsäteollisuuden arvon kaksinkertaistaminen.
Virtuaalisena osaamiskeskuksena CERES-innovaatioekosysteemi luo ainutlaatuisen pohjan Suomen biotalouden uusille innovaatioille. Kasvipohjainen biomateriaali on tulevaisuuden muovi, mutta se voi tutkijoiden mukaan olla vieläkin enemmän. Ekosysteemin tehtävänä on kehittää uusia materiaaleja etenkin lignoselluloosasta ja metsäbiomassasta teollisen mittakaavan tuotantoon pakkauksiin, tekstiileihin ja suodattimiin sekä hyödynnettäviksi puolijohteissa, komposiiteissa ja energian varastoinnissa.
VTT:n skenaariotyön laskelmien mukaan suomalaisen metsä- ja peltobiomassan arvo voidaan kaksinkertaistaa vuoteen 2050 mennessä, kun se hyödynnetään korkean lisäarvon tuotteiden valmistukseen. Kyseessä on laskennallinen, kaikki teollisuus- ja päästösektorit huomioiva analyysi Suomen mahdollisuuksista biotaloudessa ja siirtymisessä vähähiiliseen talouteen.
VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara ja Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä allekirjoittivat 23.8.2018 yhteistyösopimuksen CERES-ekosysteemin perustamiseksi. Molemmat toimijat korostavat sopimuksessa tahtoaan muodostaa yhteinen biomateriaalitutkimuksen ekosysteemi ja luoda onnistuneen yhteistyön pelisäännöt. Sopimuksen avulla pyritään myös tehostamaan hankkeessa syntyvien tulosten kaupallista hyödyntämistä.
Suomen Akatemia on myöntänyt hankkeen neljälle ensimmäiselle vuodelle 9,5 miljoonan euron lippulaivarahoituksen. Jatkorahoituksen saaminen seuraavalle neljän vuoden jaksolle perustuu välievaluointiin. Hankkeen kokonaisrahoitus on 24 miljoonaa euroa.