Kun Janne Karaiste runsaat kolme vuotta sitten lähti Saksaan projektipäälliköksi UPM:n Leunassa sijaitsevan biojalostamon käyttöönottoon, mukaan lähtivät myös vaimo, kolme kuukautta vanha tytär sekä kaksi saksanpaimenkoiraa.
”Monet sanoivat, että olimme hulluja lähtiessämme niin pienen lapsen kanssa ulkomaille ilman turvaverkkoja, mutta meistä tuntui, että juuri silloin oli hyvä tilaisuus lähteä, koska tarvitsi järjestellä vain yhdet työkuviot”, hän sanoo.
”Saksassa yhteiskuntakin tukee asetelmaa, jossa toinen vanhemmista käy töissä ja toinen hoitaa lapsia, esimerkiksi perheverotuksella. Lapsilisäkin on noin kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Suomalaisen kaltaista neuvolajärjestelmää Saksassa ei ole, vaan siellä käydään lastenlääkärillä sekä rokotusten takia että silloin, kun lapsi on kipeä, mutta se toimii hyvin. Lääkäri oli aina sama, hänellä oli vastaanotto omakotitalossa ja ajan sai aina tarvittaessa.”
Vertaistukeakin löytyi, sillä työkavereissa oli muitakin perheellisiä suomalaisia, joista osalla oli myös puoliso kotona hoitamassa lapsia. Näin puolisot saivat työpäivien aikana seuraa toisistaan.
Elämä oli melko tyypillistä lapsiperhearkea Saksassakin.
”Asuimme vähän Leipzigin keskustan ulkopuolella, jossa oli järvi ja puisto lähellä, joten vapaa-aika sujui lähinnä ulkoillessa koirien ja lapsen kanssa.”
Monikansallinen ympäristö
Saksan vuodet olivat Karaisteelle kaikkinensa positiivinen kokemus.
”Kannatti lähteä, sillä kyllä toisessa maassa asuminen on toista kuin pelkkä lomareissu, oppii näkemään asioita eri tavalla. Oli esimerkiksi jännä huomata, että viranomaisten kanssa asioitiin virastossa papereita täytellen – tavallaan se oli vaivalloisempaa kuin Suomessa, mutta toisaalta pääsi aina ihmisen kanssa puheisiin. Suomessa se ei aina ole helppoa.”
Biojalostamon käyttöönotto oli omanlaisensa projekti, vaikkei se käyttöinsinöörinä toimineelle ollut ihan vierastakaan.
”Käytännössä katsoimme askel askeleelta, mitä vielä pitäisi korjata ja sitten korjattiin. Välillä oli raskasta, kun päivät venyivät pitkiksi. Oli kuitenkin hienoa päästä työskentelemään niin monikansallisessa ympäristössä.”
Ihan alussa häntä ihmetytti, kun paikalliset kysyivät, miten projektipäällikköä pitäisi puhutella, mutta kun hän kertoi olevansa vain Janne, hierarkiat hälvenivät nopeasti.
Kotiinpaluu
Lapsen täytettyä kolme vuotta vaimo palasi ensin töihin Suomeen ja Janne tuli perässä.
”Paluu sujui hyvin, sillä kirjaimellisesti palasimme omaan kotiimme. Töissäkin, vaikka olenkin nyt eri tehtävässä, työympäristö, toimintatavat ja osin ihmisetkin ovat ennestään tuttuja. Esimerkiksi nykyisen esimieheni tunnen jo kymmenen vuoden ajalta.”
HR-osastolta otettiin yhteyttä hyvissä ajoin, lähes vuosi ennen paluuta, ja kysyttiin paluusuunnitelmista.
”Vaikka työpaikka Suomessa oli periaatteessa odottamassa, harvemmin on kuitenkaan tarkoituksenmukaista palata ihan samaan rooliin, josta on lähtenyt. Katselimme HR-henkilön kanssa yhdessä, mitä tehtäviä olisi tarjolla. Nykyinen tehtäväni biopolttoaineiden teknologiaprojektipäällikkönä oli ihan uusi, ja hain sitä, kuten mitä tahansa uutta työpaikkaa.”
Saksasta hän jäi kaipaamaan leppeämpää ilmastoa, autobaanoja, joilla saa ajaa kovaa sekä edullisempia ruokakauppoja.
”Oli kyllä aikamoinen kulttuurishokki mennä täällä ruokakauppaan, kun oli tottunut Saksan 30–40 prosenttia halvempiin hintoihin.”
