TreeToTextilen teknologiajohtaja Olli Ylä-Jarkko katsoo kohti kameraa.

Etelä-Ruotsissa teknologiaa rakentamassa 

Olli Ylä-Jarkko aloitti ruotsalaisessa startupissa tehtävänään rakentaa tehdas uutta teknologiaa varten. 

Olli Ylä-Jarkko toimii ruotsalaisen, ympäristöystävällistä tekstiilikuitua kehittävän TreeToTextilen teknologiajohtajana. Vuonna 2014 perustetun startupin omistajina on muiden muassa H&M ja Ikea. StoraEnso tuli mukaan vuonna 2019, kun tarkoituksena oli alkaa skaalata teknologiaa teolliseen mittakaavaan.   

”Aloittaessani vuonna 2020 olin yrityksen toinen työntekijä. Nyt meitä on 47”, Ylä-Jarkko kertoo.  

Kemiantekniikan diplomi-insinööri on työskennellyt koko uransa paperiteollisuudessa, ja työtarjous antoi mahdollisuuden tehdä jotain muuta.  

”Tehtävänä oli ensiksi rakentaa tehdas ihan uutta teknologiaa varten, ja se vaikutti hyvin hankalalta. Mutta eihän tällaisia mahdollisuuksia tule vastaan kuin kerran elämässä, joten en osannut kieltäytyäkään.” 

Suomesta käsin töissä Skånessa  

Ulkomaille lähtö ei kuitenkaan ollut Ylä-Jarkolle mikään uusi juttu. Hän oli vaihto-oppilaana jo lukioaikana, ja opiskellessaan Teknillisessä korkeakoulussa hän vietti vuoden USA:ssa. Työuran ensimmäiset kaksi vuotta hän oli mukana ohjelmassa, jonka puitteissa työskenteli Saksassa vuoden ja USA:ssa reilut puoli vuotta. Vuosina 2012–2017 hän asui perheineen Saksassa työskennellessään paperikoneen rakennusprojektissa.  

”Viihdyimme Saksassa hyvin, mutta perhesyistä päätimme palata Suomeen. Lapset ovat nyt yläasteella ja lukion ensimmäisellä, joten päädyimme tällä kertaa ratkaisuun, että minä käyn Ruotsissa vain töissä, eli asun viikot Skånessa, jossa demotehtaamme sijaitsee, mutta perhe asuu Hyvinkäällä.” 

Muutama päivä viikosta sujuu etänäkin, mutta tehtaalla työskennellään nyrkit savessa ja ratkotaan ongelmia: tehdään aina pieniä muutoksia ja testataan taas.  

”Tällä hetkellä teemme töitä pienimmässä mahdollisessa teollisessa mittakaavassa. Meillä on siis ihan oikeita tehdasmittakaavan laitteita, mutta pienimpiä mahdollisia. Tässä kohtaa tehdään kuitenkin iso hyppy, kun verrataan laboratorio- tai pilot-mittakaavaan, ja tietysti myös haasteet, joita joka päivä kohdataan ja ratkotaan, ovat suurempia.”  

TreeToTextilen teknologiassa selluloosa liuotetaan ja kehrätään tekstiilikuiduksi alkalisessa ympäristössä. Kemikaalien kulutus jää vähäiseksi, koska liuosta ei neutraloida välillä, joten menetelmä on resurssitehokas ja samalla edullinen.  

Kasvattaa kärsivällisyyttä 

Vaikka Ylä-Jarkko on päässyt itsekin vaikuttamaan työkulttuuriin ja palkkaamaan ihmisiä, yritys on olemukseltaan hyvin ruotsalainen. Työntekijät muodostavat kuitenkin varsin kansainvälisen porukan, ja työkieli on englanti.  

”Laskimme juuri, että meillä työskentelevillä ihmisillä on yhteensä yhdeksän äidinkieltä. Kaikki puhuvat englantia, ja puhe kääntyy helposti englanniksi ruotsalaistenkin kanssa, vaikka tavoitteena olisi oppia ruotsia hyvin.” 

Ruotsalainen työkulttuuri tulee esiin ennen kaikkea konsensushakuisuutena.  

”Ruotsalaiset tekevät kaikkensa välttääkseen konflikteja, ja he pyrkivät aina keskustellen löytämään yhteisymmärryksen. Suomalaiset saattavat turhautua tällaiseen junnaamiseen, ja helposti sitten vain jyräävät päätöksen. Minulle tämä on opettanut kärsivällisyyttä ainakin kuunnella keskustelua rauhassa ennen kuin alan tehdä johtopäätöksiä siitä, miten edetään.”  

Uusimmat