admin

Tehoa mittaus- ja säätöratkaisuihin

”Nykyisessä liiketoimintaympäristössä tehokkaiden mittaus- ja säätöratkaisujen merkitys paperin ja kartongin valmistusprosesseissa ei ole koskaan ollut suurempi”, toteaa tuotepäällikkö Juha-Pekka Jäntti Honeywelliltä. Hänen mukaansa mitattua informaatiota

Uusia tutkimus- ja tuotekehityskohteita

”Perustuotteittemme ympärillä on tällä hetkellä useita tuotekehityshankkeita, joita viedään aktiivisesti eteenpäin”, kertoo Viivi Villa-Nuottajärvi Valmet Fabricsilta.

Metsäosaajia metsästämässä

Metsäteollisuudella on haasteena eläköityminen. Alan investointien myötä tuotannollinen ketju tarvitsee myös lisää osaajia.

Pilottiympäristö jalostaa osaamista

KCL:n asiakkaisiin kuuluu koko biotuoteteollisuus ja siihen linkittyvä teknologia globaaleilla markkinoilla.
Kuvassa Mikko Mensonen, Paavo Paajanen ja Heikki Tolvanen.

Vettä ja energiaa säästäen

Lähellä paperikoneen perälaatikkoa tapahtuvan kemikaalien nopean sekoitusprosessin kehittäneen Wetend Technologies Oy:n toimitusjohtajana on aloittanut Jussi Matula. Hän seuraa tehtävässä Jouni Matulaa, joka siirtyy yrityksen hallituksen puheenjohtajaksi.

Eukalyptusten Brasilia

  Brasilian metsäteollisuus on ollut viime vuosina vahvassa kasvussa. Sen osuus maan bruttokansantuotteesta on 1,2 prosenttia ja bruttotuloista 97,4 miljardia dollaria (2019). Istutetut puut vastaavat