Kotkamills tähyää Atlantin taakse

”Kotkamills on saatu hyvään iskuun kovan työn jälkeen. Taloudelliset tuloksetkin ovat olleet erinomaisia. Olemme pärjänneet todella hyvin, jos vaikkapa haluaa verrata meitä muihin kartongin tekijöihin. Näin pitääkin olla, koska meillä on modernein kartonkikone ja äärimmäisen motivoitunut henkilöstö”, kertoo Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen NJK:n laiturissa keinuvan purjeveneensä kannella Helsingissä. Kesän purjehdukset on tehty, vain paluu Kotkaan on edessä.

Investointien osaltakin vauhtia Kotkassa tuntuu riittävän, sillä suunnitelmat näyttävät mittavilta. Tänä vuonna kohteena ovat olleet sellutehtaan kemikaalikierrot sekä massan pesu ja ensi vuonna työ keskittyy laminaattipaperikoneeseen. Uusi laminaattipaperikonekin on edelleen ohjelmassa, mutta korona-aika on viivästyttänyt rahoitusneuvotteluja. Asia odottaa päätöstä, mutta Kotkassa uskotaan vakaasti hankkeeseen.

Intohimoisena purjehtijana Hämäläinen katsoo Kotkan vesiltä myös kauemmas, aina rapakon taakse ison veden yli.

”Meillä on suunnitelmissamme muuntaa Pohjois-Amerikassa eräs paperikone valmistamaan kartonkia. Tarvitsemme toisen kartonkikoneen toiselle mantereelle, sillä muuten maailmanvalloituksemme ei onnistu. Tämän suuntaiset analyysimme ovat kuta kuinkin valmiita”, sanoo Markku Hämäläinen.

”Meidän kannattaa monistaa Kotkassa kehitetty kustannustehokas konseptimme.”

Kotkamillsin innovaatioihin pohjautuva kuppilanseeraus pysähtyi koronaan vuoden alussa. Markku Hämäläisen mukaan läpimurto lykkääntyy, mutta markkinanäkymä tulevaisuudessa on kuitenkin edelleen selkeä ja positiivinen. Muoviroskahaaste ei ole kadonnut mihinkään. Mietojen alkoholijuomien aluevaltaus on hallussa. Olut ei vaahtoa ja alkoholi pysyy kupissa. Näillä eväillä Kotkamills pystyy haastamaan täysmuovimukitkin.

Hyviä uutisia tulee muualtakin. Taivekartonki on kompensoinut FSB:n volyymit paremmin kuin hyvin. Lisäksi täysin kierrätettävät ISLA Duo- ja ISLA Base -elintarvikekartongit ovat saaneet Joutsen-hyväksynnän, eli läpäisseet merkin ympäristövaatimukset. Vesipohjaiseen dispersiopäällystykseen perustuva kuppikartonki ISLA Duo on saanut myös teollisen kompostoitavuuden sertifikaatin. Kotkamillsin mukaan kartongin erikoisominaisuuksia ovat laadukas painopinta sekä erinomainen neste- ja rasvasuoja.

Sujuva tehdastoiminta on antanut Markku Hämäläiselle aikaa katsoa myös yrityksen porttien ulkopuolelle. Kaupallisia kiinalaisia hankintaverkostojaan käyttäen Kotkamills on tehnyt keväällä 50 000 kappaleen maskilahjoituksen Kymenlaakson sosiaalitoimelle sekä pienempiä määriä paikallisille järjestöille. Vantaan sosiaali- ja terveystoimen vanhus- ja vammaispalveluille lahjoitettiin kesäkuussa 30 000 hengityssuojainta, ja tuki maskien hankkimiseksi jatkuu.

Teksti ja kuva Leif Lindberg

Uusimmat