Uusi valvomo ja käyttöliittymä

”Julkaisimme vuosi sitten asiakaspäivillämme uuden Experion PMD -alustalle tehdyn Orion-konsolin. Vuosi on kulunut ja nyt olemme tehneet ensimmäisen toimituksen paperiasiakkaalle. Kyse on merkittävästä uudistuksesta”, sanoo Marko Jämsén, Honeywellin EMEA Pulp, Paper & CWS -liiketoimintajohtaja.

Honeywell sanoo, että sillä on nyt täysi kapasiteetti ruveta toimittamaan suomalaisille asiakkaille uuden sukupolven valvomoa Experion PMD -alustalla helpottamaan ja tehostamaan operaattoreiden työtä.

Ensimmäisessä referenssissä on kyse useista konsoleista koostuvasta keskitetystä valvomosta paperiteollisuudessa. Moderni käyttöliittymä on Honeywellin mukaan aivan keskeinen asia haettaessa valvomoon käytettävyyttä.

”Honeywellin Experion PMD-asiak­kaat hyötyvät isosta kehitysbudjetistamme, täysin uusi käyttöliittymä on iso asia”, Jämsén toteaa.

Yhtiö kertoi viime vuonna Total Plant Alcontin (TPA) uudistuksesta Experion PMD -järjestelmäksi.

Marraskuisessa Kuopion asiakastilaisuudessa yhtiö kertoi, että asiakasjärjestelmien uudistukset ovat Suomessa pääosin tehty ja nyt näillä asiakkailla on nyt mahdollisuus hyödyntää Experion PMD -järjestelmän monia uusia ominaisuuksia, kuten esimerkiksi uutta Experion Orion PMD Console -käyttöliittymää.

Kaikki työkalut pilveen

Honeywellin Harri Piik teki omassa alustuksessaan tuotejulkistuksen Honeywell Forge for Industrialista, jonka kehitys on peräisin Honeywellin Industrial 4.0 -työkalupakista. Tätä alustaa ei käytetä vain teollisuudessa, vaan myös muilla sektoreilla, kuten rakennus-, ilmailu- ja avaruusautomaatiossa.

Forgen ytimessä on kyse siirtymisestä perinteisestä kunnossapitojärjestelmästä ennustavaan ja ohjeistavaan järjestelmään, jonka kaikki työkalut ovat pilvessä.

”Laitteet pitää saada analytiikan näköpiiriin. Tehtaalla ei asioita ratkota.”

Honeywellin perussanoma oli, että kokonaishyöty perustuu tehtaalla generoitavaan tietovirtaan, ja ellei koneoppimista hyödyntävä oppimisprosessi ole mukana, tietovirran hyöty menetetään nopeasti. Mitä aikaisemmin tiedonkäsittely aloitetaan uusilla työkaluilla, sitä aiemmin syntyvät myös hyödyt. Aloituksen siirto merkitsee hyödyn menetystä.

”Tässä on kyse tuotannon kytketystä ekosysteemistä ja Experion PKS:n eko­systeemistä. Sateenvarjomainen sanoma asiakkaille oli, että kun aiemmin IT-teknologia ja tuotantoteknologia olivat eri kastia, niin nykyisin nämä teknologiat ovat yhdentymässä. Samalla mukaan tulee pilviteknologia”, Piik sanoo.

Pohjimmiltaan kyse siitä, miten entistä tehokkaammalla tiedon käsittelyllä ja analysoinnilla voidaan luoda laitokselle lisätuottoja. Lisätuotot luovat investointiturvaa kalliille prosessilaitokselle ja nopeuttavat tarpeellisia uudistuksia ikääntyville laitoskomponenteille.

Teksti ja kuva Leif Lindberg

Uusimmat