Andritzin tuottavuuden tiikerinloikka uuteen tehtaaseen

Varkauteen valmistuu jo toinen ison kansainvälisen konsernin tehdaskiinteistö, kun Andritz Warkaus Works Oy muuttaa ensi vuonna uusiin tuotantotiloihinsa Hasinmäkeen. Yhtiö hakee tuottavuuden kehitystä räätälöityjen tilojen lisäksi investoimalla automaatioon sekä kehittämällä työmenetelmiä ja toiminnan ohjausta. 

”Teemme tuottavuuden tiikerinloikan. Iso muutos on jo se, että pääsemme yhteen rakennukseen. Toiminnallisia siiloja puretaan pois. Materiaaliohjausta keskitetään, ja tällä tavalla virtaviivaistetaan koko tuotantoa. Merkittävää on myös, että koko henkilöstö sekä yhteistyökumppanimme ovat samassa tilassa, mikä mahdollistaa ihmisten kohtaamisen. Tämä on huikea mahdollisuus. Olemme entistä yhtenäisempi joukkue, koska koko henkilöstö on mukana kehittämässä uutta laitosta”, kertoo Andritz Warkaus Works Oy:n Varkauden Pirtinniemessä toimivan nykytehtaan toimitusjohtaja Antti Kettunen. 

Andritz sanoo tekevänsä isoja toiminnallisia muutoksia yhdessä Andritzin muiden divisioonien kanssa. Andritz-konsernissa vastuut on jaettu eri divisiooniin. Varkaudessa on vahvaa osaamista kattilavalmistukseen, olipa kyseessä voimalaitos- tai soodakattila. Varkaudessa ei tehdä kuitenkaan kokonaisia sooda- tai höyrykattiloita, vaan tiettyjä erillisiä komponentteja kuten soodakattilan paineen alaisia osia, tulipesän alaosia, erilaisia keittopintapaneeleja, ekonomisereita ja höyrytulistimia eli isoja prosessikriittisiä osia. Erityisosaaminen liittyy painerunkojen valmistukseen. 

”Laaduntuottokyky ja joustavuus ovat osaamisessa keskeisellä sijalla. Voin sanoa, että näiltä osin ei ollut alkuunkaan itsestään selvää, että tehdas rakennetaan juuri Suomeen. Uudessa tehtaassamme pystymme kuitenkin edelleen kehittämään näitä ominaisuuksiamme”, Kettunen toteaa. 

Andritz puhuu Paja22-projektista, mikä projektinimenä kuulostaa vaatimattomalta, kun jo tehdasalueen laajuus on yli puolitoista hehtaaria. Tehtaan rakennuttaa Varkaudessa toimiva Teollisuuskylä Oy ja Andritz menee tehtaalle vuokralaisena. Muutto alkaa 2022 kesällä ja tavoitteena on, että valmista tulee vuoden loppuun mennessä. 

”Olemme tällä hetkellä useammassa eri rakennuksessa, joten tulevaisuuden kannalta tekemisemme saa aivan uuden ilmeen. Samalla tietyt tuotantoteknologiainvestoinnit tulevat mahdollisiksi, mikä antaa meille omalta osaltaan tavoiteltua tuottavuusloikkaa. Haluamme olla tuotannon prosessiemme kuvauksissa mahdollisimman lean-ohjelmoitu tehdas eli eliminoimme hukkaelementit jatkuvan parantamisen keinoin”, vakuuttaa Antti Kettunen. 

”Uuden tehtaan henkilöstövaikutukset liittyvät aina suhdanteiden kehitykseen, mutta kyllä me tarvitsemme eläköitymistenkin vuoksi varmasti lisää henkilöstöä, jotta me voimme kasvattaa tuotantovolyymiämme. Varkauden tapaisessa erikoistekemisessä tarvitaan osaamista, jonka me pääsääntöisesti annamme itse. Uudessa tehtaassa tulee toimimaan muun muassa yrityksen oma hitsauskoulu.” 

Teksti Leif Lindberg 

 

Uusimmat