UPM kiihdyttää fossiilisista polttoaineista luopumista

UPM korvaa fossiilisia polttoaineita sähkökattiloilla tehtaidensa lämmön- ja höyryntuotannossa Suomessa ja Saksassa. Kahdeksan uuden sähkökattilan avulla yhtiö pyrkii vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja parantamaan toimitusvarmuutta.

Sähkökattiloiden käyttöönotto on merkittävä askel UPM:n pyrkimyksissä saavuttaa 2030-tavoitteensa, joka on vähentää käyttämiensä polttoaineiden ja ostosähkön hiilidioksidipäästöjä 65 prosentilla. Uudet sähkökattilat auttavat leikkaamaan fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja sen myötä hiilidioksidipäästöjä Suomessa noin 50 000 tonnia vuodessa. 

Energiajohtaja Petri Hyyryläinen UPM Communication Papers -liiketoiminnasta kertoo sähkökattiloiden käyttöönoton etenevän suunnitelmallisesti kevään ja kesän aikana. Hankkeen kokoluokasta johtuen suurimmat muutostarpeet liittyvät automaatioon ja sähköverkkoihin. Sähkökattiloiden teknologia on puolestaan tuttua ja testattua. 

”Sähkökattiloita on ollut pienimuotoisesti käytössä jo 1970-luvulta lähtien. Tällä kertaa olemme liikkeellä huomattavasti suuremmassa mittakaavassa. Hanke on meille tärkeä, sillä sähkökattilat parantavat toimitusvarmuutta, tuovat päästövähennyshyötyjä sekä lisäävät tehtaiden mahdollisuuksia tarjota kulutusjoustoa sähköjärjestelmän ja -markkinoiden tasapainottamiseen”, Hyyryläinen sanoo. 

Tervasaaren tehdas edelläkävijänä 

UPM laajentaa tehtaidensa polttoainevalikoimaa sähkökattiloiden avulla. Esimerkiksi Tervasaaren tehtaalla on pilotoitu maakaasun käytön vähentämistä paperikoneilla. Paperin kuivatukseen voidaan nyt käyttää joko maakaasua tai sähköä. Tervasaaren tehdas on muutenkin kulkenut muutoksen kärjessä. Siellä otettiin käyttöön ensimmäinen 50 MW:n sähkökattila, joka siirrettiin UPM Kaipolan tehtaalta. Syksyllä 2023 tehtaalle asennettiin uusi, tehokkaampi 60 MW:n sähkökattila. 

”Sähkökattilat mahdollistavat hiilijalanjälkemme pienentämisen ja auttavat asiakkaitamme heidän ympäristötavoitteidensa saavuttamisessa. Samalla varmistamme luotettavan ja huoltovarman lämmön tuotannon paikalliseen energiankulutukseen. Kaiken kaikkiaan sähkökattiloiden avulla saavutettava joustavuus energian- ja paperintuotannossa parantaa tehokkuuttamme ja kilpailukykyämme”, arvioi Hyyryläinen. 

Sähkökattilat ovat yksi askel UPM:n ympäristöstrategiassa, jossa korostetaan muun muassa tuotteiden ympäristövaikutusten minimointia sekä investointeja uusiutuvaan energiaan ja bioenergian käyttöön. Tämä tarkoittaa, että energiasektorin uusia mahdollisuuksia tutkitaan ja arvioidaan säännöllisesti. 

”Energia on UPM:lle strateginen painopistealue, ja UPM Energyn kautta olemme vahvasti mukana sähkön tuotannossa ja siihen liittyvässä liiketoiminnassa. Siksi tarkastelemme esimerkiksi vedyn ja sen johdannaisten potentiaalia tulevaisuuden energialähteinä ja niiden mahdollista roolia UPM:n liiketoiminnassa”, toteaa Hyyryläinen.  

Uusimmat