Tuorekelmua sellusta

Muoviongelma on ollut esillä merellä kelluvien jätelauttojen vuoksi, ja EU:kin hyväksyi tammikuussa muovistrategian. Sen mukaan vuoteen 2030 mennessä kaikkien muovien on oltava kierrätettäviä.

Espoolaisyritys Welmu International Oy kehittää uusiutuvista raaka-aineista ratkaisuja maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin. Tuorekelmu valikoitui yrityksen ensimmäiseksi kehitettäväksi tuotteeksi, koska sille ei löydy tällä hetkellä ympäristöystävällistä vaihtoehtoa.

Tuorekelmua olisi voitu lähteä tekemään selvittämällä muovisen tuorekelmun ominaisuuksia laboratoriossa, ja yrittää tehdä sellusta mahdollisimman samanlainen. Yhtiön toimitusjohtaja Jaakko Kamisen mukaan tämä olisi ollut väärä tapa.

”Ominaisuuksien ei välttämättä tarvitse olla aivan samanlaisia. Me lähdimme kysymään kuluttajien mielipiteitä muovikelmun hyvistä ja huonoista ominaisuuksista, ja sitä kautta kehittämään selluun pohjautuvaa vaihtoehtoa.”

Kehitystyö kesti kuutisen vuotta.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan Welmun materiaali on lujaa ja vahvaa, eikä niin herkkää repeämään kuin perinteinen muovi. Puupohjaisen materiaalin rasvankesto on Kamisen mukaan poikkeuksellisen hyvää.

Kuluttajat valloitettava ensin

Welmu Internationalin tuorekelmua testataan teollisesti kevään aikana. Samaan aikaan haetaan kumppaneiden kanssa erilaisia yhteistyömalleja tuotteen valmistamiseksi.

”Meillä on tällä hetkellä materiaali, josta on moneksi. Tuote syntyy teollisen pilotoinnin jälkeen, ja sen jälkeen kehittyy myös lopullinen ymmärrys, mitä kaikkea materiaalistamme voi tehdä. Täysin varmaa ei ole se, että juuri tuorekelmu on ensimmäinen markkinoille tuleva tuotteemme”, Kaminen toteaa.

Kuluttajat ovat kaiken toiminnan ytimessä. Vasta kun heidät saadaan mukaan, sellukelmua voidaan esitellä vähittäistavarakaupalle.

”Kuluttajakysyntä luo ja ratkaisee maailman suurimpia ongelmia ja määrittää kokonaismarkkinat. Meidän on ensin näytettävä, että kuluttaja on valmis laittamaan rahaa tähän pajatsoon. Sen jälkeen voimme muuttaa innovaatiomme menestyväksi liiketoiminnaksi.”

Welmu International Oy

  • Perustettu: 2011
  • Henkilöstöä: 2
  • Tuote: Puupohjainen kalvomateriaali, ­ensin kuluttajamarkkinoille
  • Visio: Olla maailman tunnetuin pakkausmateriaalibrändi

Teksti Marjo Tiirikka
Kuva Welmu International Oy

Uusimmat