”Tekes rahoittaa uutta synnyttäviä hankkeita”

”Tekes rahoittaa uutta synnyttäviä hankkeita”

Tekesin rahoittamilla tutkimus- ja kehitysprojekteilla pyritään edistämään koko metsäklusterin kehittymistä.

Tekesin rahoitus metsäklusterille on ollut noin 50 miljoonaa euroa vuositasolla. Viime vuonna potista meni yrityksille 29 miljoonaa, julkisille tutkimuslaitoksille 13 miljoonaa, lisäksi strategisen huippuosaamisen keskittymän tutkimushankkeita johtava Metsäklusteri Oy:n ohjelmat saivat rahoitusta noin 10 miljoonaa. Summat riittivät noin sadan hankkeen rahoitukseen.

Viime vuonna Tekes sai lisäksi elvytystoimena 25 miljoonaa euroa käytettäväksi demonstraatiohankkeiden lainottamiseen. Tätä rahoitusta käytettiin haasteellisen teknologian pilotoimiseen.

Tekesin metsä- ja kemianyksikön johtava teknologia-asiantuntija Mikko Ylhäisi sanoo, että Tekes-rahoituksen suuruudessa näkyy metsäklusterin kansantaloudellinen merkitys ja alan tulevaisuuden potentiaali.

”Tekes rahoittaa uutta synnyttäviä hankkeita, eikä sillä ole lähtökohtaisesti mahdollisuutta rahoittaa isojen yritysten tuotekehitystä. Isolle yritykselle Tekes voi rahoittaa ainoastaan pitkän tähtäimen osaamisen rakentamista ja siihen liittyvää kehitystoimintaa. Se edellyttää isoilta yrityksiltä vahvaa partneroitumista tutkimusryhmien ja pk-yritysten suuntaan”, Ylhäisi kertoo ja nostaa esiin muun muassa Metsäklusteri Oy:n rakentamat verkostot.

Lue lisää uudesta Paperi ja Puu –lehdestä!

 

 

Uusimmat