Puukuitu syrjäyttää muovin

Muoviset ­­kertakäyttöaterimet tulevat tiensä päähän vuoden 2021 kesällä, kun EU kieltää niiden käytön. Pohjoiskarjalainen Akvila Cutlery Oy aloitti biopohjaisten aterimien kehittämisen etukenossa, jo vuosia ennen tietoa kieltopäätöksestä.

”Ruokailuvälineitämme ei ole viherpesty, vaan ne ovat aidosti ympäristöystävällisiä”, kertoo myyntijohtaja Petteri Vilkman Akvila Cutlery Oy:stä.

Yritys toi markkinoille ensimmäiset uudelleenkäytettävät puukuituaterimet vuonna 2019 muutaman vuoden tuotekehityksen jälkeen. Tämän vuoden alusta puupohjaisuus onnistuttiin nostamaan lähes sataan prosenttiin.

Kauppojen hyllyiltä löytyy täysin puisia ruokailuvälineitä, mutta Akvila Cutlery on hypännyt jo suoraan kiertotalouden rattaisiin. Puita ei sen valmistamien tuotteiden vuoksi tarvitse kaataa.

”Teemme aterimet sellutuotannon sivuvirroista, jotka muutoin päätyisivät suoraan jätteeksi. Elinkaarensa lopussa aterimien raaka-aine olisi teknisesti kierrätettävissä uusiksi tuotteiksi useita kertoja, mutta Suomessa kierrätysjärjestelmät tältä osin vielä puuttuvat. Käytöstä poistetut aterimet lajitellaan joko energia- tai sekajäteastioihin, jolloin ne hyödynnetään lämmöntuotannossa.”

Yrityksen aterimet valmistetaan UPM Formi EcoAce -biokomposiitista, mikä pohjautuu lähes täysin uusiutuviin raaka­aineisiin. Valmistuksessa on käytetty ­metsäteollisuuden sivuvirtoja, puukuitua ja mäntyöljystä johdettua polypropeenia.

Valtavat markkinat

Euroopan kertakäyttöisten aterimien markkinoiden arvioidaan olevan yli 700 miljoonaa euroa, ja maailmanlaajuisesti markkinoiden koko on useita miljardeja euroja.

Akvila Cutleryn tuotteita myydään laajasti Euroopan eri vähittäiskauppaketjuissa. Neuvotteluja käydään myös maailmanlaajuisesti aina Japania ja Yhdysvaltoja myöten.

Tällä hetkellä tehtaalla puurtaa 30 työntekijää, mutta Vilkman uskoo määrän vielä lisääntyvän ja liikevaihdonkin kolminkertaistuvan ensi vuoden loppuun mennessä.

Kertakäyttöisten muoviaterimien käyttö­kiellon astuessa voimaan kysyntä kestävän kehityksen tuotteille kasvaa merkittävästi.

”Myös kilpailu on tervetullutta. Se pitää tuotekehityksemme vauhdissa”, ­Petteri Vilkman toteaa.

Akvila Cutlery Oy
  • Perustettu tammikuussa 2020. Jatkaa vuonna 1920 perustetun Akvilan 50 vuotta kestäneen aterintuotannon teollista perinnettä.
  • Tehdas Outokummussa, johto istuu ­Espoossa ja Helsingissä.
  • Työntekijöitä 30.
  • Valmistaa aterimia UPM:n kehittämästä ­Formi EcoAce -biokomposiitista, joka pohjautuu lähes 100-prosenttisesti uusiutuviin raaka-­aineisiin. Yhtiö jalostaa aterimia myös Stora Enson DuraSense -raaka-aineista.

Teksti Marjo Tiirikka
Kuva Akvila Cutlery Oy

Uusimmat