Luonto ja harmonia tuntuvat materiaaleissa

Kun me aikuiset suunnittelemme tiloja lapsille, monesti ensimmäinen ajatus tuntuu olevan jotain tällaista: ”Lapsethan pitävät kirkkaista väreistä ja erilaisista hahmoista, ja on hyvä olla paljon kaikenlaista kiinnostavaa ja impulsseja, ettei tule tylsää.”

Kun lapset kuitenkin myös itse ovat värikkäitä ja impulsiivisia samoin kuin tilassa käytettävät materiaalit, lelut, pelit, kirjat, piirustukset ja muut tavarat, tulee päiväkotien tilakokemuksista usein hälyisiä, sekavia ja aisteja monella tapaa kuormittavia. Oppimisympäristönä tällainen tila on äärimmäisen haastava.

Halusimme luoda yhdessä suomalaisten pedagogien, arkkitehtien, muotoilijoiden, graafikoiden, tutkijoiden, puuseppien ja lasten kanssa tilakokemuksen, joka tarjoaa kokonaan toisenlaisen vaihtoehdon: harmonisen, rauhallisen ja stressiä vähentävän ympäristön, jossa lapsilla on mahdollisuus vaikuttaa tilaan ja sen käyttöön myös itse.

HEI Schools perustettiin Helsingin yliopiston kanssa viemään suomalaista varhaiskasvatusosaamista kansainvälisille markkinoille. Yhtiö tarjoaa pitkälle tuotteistelun päiväkotikonseptin paikallisten yrittäjien pyöritettäväksi eri puolilla maailmaa. Päiväkodit soveltavat HEI Schools -konseptia kaikilla osa-alueilla opetussuunnitelmasta tilakonseptiin, oppimateriaalivalikoimasta brändiohjeistuksiin, opettajakoulutuksesta HR-linjauksiin.

Luonnonmateriaalit ja -värit valikoituivat tilakonseptin ytimeen heti suunnittelutyön alkuvaiheessa. Etenkin puun käytöstä stressiä vähentävänä ja hyvinvointia lisäävänä sisustusmateriaalina on tarjolla tutkimustietoa, mutta myös muiden luonnonmateriaalien, kuten villan, rottingin, kiven, saven ja linoleumin käyttö yhdessä luonnollisen värimaailman kanssa luo tiloihin harmonisen ja levollisen tunnelman.

Ensimmäinen HEI Schools -päiväkoti avattiin Kiinan Baotoussa syyskuussa 2017, seuraavat Australian Melbournessa, Kiinan Guangzhoussa ja Helsingin Ruoholahdessa syksyllä 2018 ja viimeisimmät Etelä-Koreassa, Seoulissa maaliskuussa 2019. Valmisteluvaiheessa olevia HEI Schools -päiväkoteja on lisäksi Saudi-Arabiassa, Kuwaitissa, Argentiinassa, Indonesiassa ja Bahrainissa.

Koulutusvienti ja muotoilu eivät äkkiseltään tunnu kaikkein itsestään selvimmältä parilta. Varhaiskasvatukseen ei ole totuttu investoimaan design­budjettien muodossa, eikä muotoilu ole koulutusammattilaisten osaamisen ytimessä.

Ehkä juuri siksi HEI Schools tuntuu osuneen nappiin: design – kuten pedagogiakin – on HEI Schoolsin konseptissa ja liiketoiminnassa erittäin vahvasti strategisessa roolissa. Se on kilpailuetu, erottautumistekijä ja ylpeyden aihe.

Milla Kokko
toimitusjohtaja
HEI Schools

Uusimmat