Tekoälyä ja koneoppimista hyödyntävä Linda Forest -pilvipalvelu kerää ja analysoi metsistä tuotettua valtavaa datamassaa, kuten ilmakuvia, korkeus- ja maaperämalleja sekä metsätyökoneiden keräämiä tietoja.
Sitten se ehdottaa metsäsuunnittelijalle esimerkiksi, että olisi uudistus- tai harvennushakkuiden aika. Linda Forest pystyy myös esimerkiksi ennustamaan, sopiiko hakkuualueen puusto kuitu- vai tukkipuuksi.
”Metsäsuunnittelija on perinteisesti tehnyt nämä arviot kartoituskäynnillä, mutta Linda Forestin ansiosta näitä metsäkäyntejä ei enää juuri tarvittaisi. Metsien tuottavuus paranisi ja säästöjä syntyisi”, kertoo Jarkko Lipponen, yksi Collective Crunchin perustajista.
Tällä hetkellä Collective Crunch kehittää Metsähallitukselle metsienkartoitusjärjestelmiä esimerkiksi hakkuiden ja puunkorjuun suunnittelun tueksi. Asiakkaita on myös Ruotsissa ja Virossa, mutta se on vasta alkua: yritys haluaa valloittaakoko maailman.
Kehitystä pilottiasiakkaiden kanssa
Collective Crunchin perustajia ovat Lipposen lisäksi saksalainen Rolf Schmitz ja itävaltalainen Christof Danzl. Kolmikko loi aiemmin tahoillaan uraa it-alla muun muassa koneoppimisen parissa eri yrityksissä.
Alkuun Collective Crunch yhdisteli sääasematietoja ja liikennetietoja saastekartoiksi ja myi niitä saksalaisille kaupungeille. Se kokeili myös yhdistää ilmastotietoja yritysten tietoihin ja loi järjestelmän, joka ennustaa sähkönkulutusta ja tuulivoiman saatavuutta.
”Huomasimme, että metsäyritykset voisivat hyötyä tekoälystä suurien alueiden kartoituksessa ja isojen tietomassojen järjestelyssä”, Lipponen kertoo.
Niinpä Collective Crunch etsi yhteistyöhön metsäyhtiöitä ja muita alan toimijoita ja ryhtyi kehittämään palveluaan metsänhoidon tarpeisiin pilottiasiakkaiden kanssa yhdessä.
Siirto osui oikeaan, sillä nyt yritys kasvaa kova vauhtia ja sijoittajiakin on jo useita kymmeniä. Metsäalan lisäksi kasvunäkymiä voisi olla maataloudessa.
Collective Crunch
- Perustettu: 2016
- Henkilöstöä: 9, lisäksi freelancer-koodaajia maailmanlaajuisesti.
- Tuote: Linda Forest tuottaa tekoälyn avulla todella tarkkoja kaukokartoitusarvioita, jotka auttavat metsän hoidossa ja suunnittelussa.
- Visio: Haluamme olla maailman johtava tekoäly-yritys metsäalalla.
Teksti Susanna Cygnel
Kuva Collective Crunch