Energiaa säästyy, tuottavuus paranee

Energiaa säästyy, tuottavuus paranee

Paperi- ja selluteollisuuden kasvaviin energiakustannuksiin on ratkaisu, sanoo Runtech Systems Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Loippo. Voimakkaassa kasvussa oleva innovaatioyritys on kehittänyt energiaa säästävien tyhjöjärjestelmien lisäksi patentoituja ratkaisuja paperikoneiden tuottavuuden parantamiseksi.

Vuonna 1997 perustetulla Runtech Systemsillä on kolme päätuotealuetta: paperikoneiden käytettävyyttä ja tuottavuutta parantavat RunPro-päävientituotteet, RunEco-tyhjöjärjestelmätuotteet, jotka säästävät energiaa ja vettä, sekä RunDry kaavarointi- ja vedenpoistotuotteet, jotka parantavat kuiva-ainepitoisuutta ja siten paperikoneen ajettavuutta.

Yrityksen myynti oli viime vuonna 12 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen oli sata prosenttia.

Toimitusjohtaja Kimmo Loippo sanoo, että yrityksen voimakas kasvu perustuu keskittymiseen ja vahvaan tuotekehitykseen.

Myyntijohtaja Antti Puurusen mukaan asiakaspalautteet ovat olleet merkittävässä roolissa uusien tuotteiden kehittelyssä.

– Asiakkaiden keskuudessa olemme saaneet hyväksytyn ja luotettavan toimittajan maineen.

Esimerkkinä hän mainitsee Puolaan rakennettavan Stora Enson tehtaan, jonne asiakas valitsi Runtechin toimittaman tyhjöjärjestelmän.

Pienempi energiankulutus

Luotettavan toimittajan maine edesauttaa Puurusen mukaan myös asiakkaan tehdasprosesseihin pääsyä ja niiden arviointia.

– Pystymme paikan päällä kertomaan asiakkaalle, miten suurta säästöä tai tuotannon tehostamista tuotteidemme avulla voi saada – ja minkälaisella takaisinmaksuajalla. Esimerkiksi, jos tyhjöjärjestelmän installoitu teho on neljä megawattia, voimme saada energiankäytöstä puolet pois turbopuhaltimien avulla, mikä on ollut monelle asiakkaalle iloinen yllätys.

Puurusen mukaan asiakas on valmis investoimaan parannustoimiin, mikäli investoinnin takaisinmaksuaika on 1-2 vuotta.

Tehokkaampi tuotanto

Viime vuosina paperikoneet ovat kasvaneet ja nopeutuneet, mikä on lisännyt niiden energiankulutusta. Samaan aikaan energian hinta on kallistunut.

Paperintekijän tuleekin löytää optimaalinen vedenpoisto paperimassan prosessoinnissa. Tyhjötasolla on myös merkitystä koneen tuotantotehokkuuteen ja paperin laatuun. Sen vuoksi prosessin optimaalisen hallinnan kannalta olennaista ovat luotettavat vedenpoistomittaukset ja valvottavissa oleva tyhjiöjärjestelmä. Sähkön lisäksi uudet Runtechin tyhjiöjärjestelmät säästävät vettä.

Oikein valitut ja turvallisesti toimivat päävientilaitteet puolestaan säästävät koneen käynnistysvaiheessa ja vikatilanteiden jälkeisessä uudelleenkäynnistyksessä aikaa sekä lisäävät koneen tuottavuutta.

Vienti kasvussa

Yhtiön tuotteista kolme neljäsosaa menee vientiin.

Tällä hetkellä suurimmat vientialueet ovat Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Tulevaisuudessa yrityksen kasvuvauhti on Loipon arvion mukaan 20 prosentin luokkaa. Suurimmat uudet markkina-alueet ovat Aasiassa: Etelä-Koreassa, Indonesiassa, Japanissa, Kiinassa, Thaimaassa ja Intiassa.

 

Uusimmat