Metsä Groupin EU-yhteiskuntasuhdejohtaja Tytti Peltonen katsoo kohti kameraa.

Biotalous on nousukiidossa 

Metsä Groupin EU-yhteiskuntasuhdejohtaja Tytti Peltonen on huomannut metsäpohjaisen biotalouden merkityksen kasvun Brysselissä. EU-vaalien jälkeen aloittava komissio pääsee aiempaa selkeämmän biotalouspöydän ääreen. 

Suunta on selvästi kääntynyt. Biotaloudesta konkreettisten ratkaisuiden tarjoajana on ryhdytty keskustelemaan EU:ssa enemmän kuin ennen. 

Puupohjaisella biotaloudella tulisi olla merkittävä rooli, kun uusi komissio laatii strategiaa vuosille 2025–2029.  

Tytti Peltosen mukaan muutos on tapahtunut viimeisen vuoden sisällä. 

Käytännössä muutos näyttäytyy muun muassa erilaisina biopohjaiseen kiertotalouteen liittyvinä keskusteluina ja tilaisuuksina sekä bioteknologiaa ja biovalmistusta sekä 2040 ilmastotavoitteita koskevissa tiedonannoissa.  

Myös komission ylin johto on huomannut biotalouden merkityksen.  

Suomen ja Ruotsin pääministerit ovat keskustelleet komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin kanssa biotaloudesta, ja komission varapuheenjohtaja Šefčovič on järjestänyt biotalousaiheisen keskustelutilaisuuden sidosryhmille.  

”Komission yrityspääosasto on pitänyt jo kolme biotalouteen liittyvää workshoppia, joissa keskustellaan biotalouden suuntaviivoista. Neljäs on vielä tulossa toukokuun lopulla. On erittäin tärkeää käydä vuoropuhelua siitä, miten metsäteollisuus ja biotalous voivat tukea EU:n strategista autonomiaa sekä kiertotalous- ja ilmastoneutraalisuustavoitteita. 

Biotalouden aseman vahvistumista on Peltosen mukaan auttanut ilmastollisten ja ympäristöllisten haasteiden ohella myös maailmantilanne.  

”Toki fossiilisten raaka-aineiden alasajo on nostanut esille biotalouden merkittävyyttä. Nousussa ovat kuitenkin myös turvallisuuteen liittyvät aiheet, kuten EU:n resilienssi, oma­varaisuus- ja huoltovarmuusvaatimukset sekä globaali kilpailukyky ja talouskasvu.” 

Metsäteollisuuden näkökulmasta olennaista olisi vakaa, ennakoiva ja kannustava säätelykehys, joka varmistaa kestävän puuraaka-aineen saatavuuden ja puupohjaisten tuotteiden ilmastohyötyjen tunnustamisen. Tämä mahdollistaa toiminnan kehittämisen ja investoinnit, joilla on tärkeä merkitys vihreän siirtymän edistämisessä. Metsäbiotalouden tuotteet kehitetään, valmistetaan ja kierrätetään pääosin Euroopassa. 

Yhteistyön paikkoja hakien  

Peltosen työ Brysselissä tiivistyy vaikuttamiseen, jota tehdään yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.  

”Brysselissä tarvitaan sekä suoraa yritystason vaikuttamista että vaikuttamista eri järjestöjen ja yhteenliittymien kautta. Yhteistyötä tehdään EU-päättäjien, jäsenvaltioiden edustajien, CEPIn (Euroopan paperi- ja selluteollisuus), CEI-Boisin (Euroopan puutuoteteollisuus), kansallisten metsäteollisuusjärjestöjen, metsänomistajien, pakkausalan järjestöjen, biotalouden toimijoiden, NGOiden ja tuotannollisten arvoketjujen kanssa.” 

”Ja erittäin hienoa on, että myös Metsäteollisuus ry vaikuttaa vahvasti Brysselissä. Laaja-alaisella yhteistyöllä on suuri merkitys EU-vaikuttamisessa.” 

Uusimmat