Suomea on kiitelty innovaatiomyönteiseksi maaksi, mutta todellisuudessa valtion tutkimus- ja kehitysrahoitus on jo jonkin aikaa laahannut OECD-maiden yleisen kehityksen jäljessä. Viime vuonna työnsä päätökseen saanut parlamentaarinen TKI-työryhmä korotti rimaa ja sitoutti eduskuntapuolueet tavoitteeseen nostaa tutkimus- ja kehittämismenot neljään prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa julkisten tutkimus- ja kehittämismenojen kasvattamista 1,33 prosenttiin bruttokansantuotteesta olettaen, että julkinen sektori kattaa yhden kolmasosan panostuksista ja yksityinen sektori kaksi kolmasosaa.
”OECD-maiden vertailussa on kyse siitä, millä tasolla Suomea ja muita maita halutaan verrata. Perustutkimusta Suomi rahoittaa suhteellisen hyvin, mutta suoria tukia yritysten T&K:hon on jaettu Business Finlandin kautta melko vähän, ja T&K-verotukea ei ole ollut lainkaan. Tämän on suunniteltu muuttuvan vuonna 2023”, sanoo Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju.
Yritysten ja yliopistojen yhteistyötä viritellään uuteen kukoistukseen
Nihkeä suhtautuminen verotukeen ei ole tutkimusten valossa perusteltua, sillä sekä suora tuki että verotuki vauhdittavat innovaatioita tehokkaasti. Eroa on lähinnä siinä, mihin eri tukien vaikutukset kohdistuvat.
”OECD-tutkimusten mukaan verotuella saadaan aikaan monimuotoista kehittämistä. Suoralla tuella puolestaan synnytetään enemmän kertaluonteisia uudistuksia, jotka toimivat liiketoiminnan ajurina”, kertoo Kangasharju.
Julkisen rahoituksen varassa toimivat yliopistot ovat pitkään olleet euromääräisesti suurimpia innovaatiorahoituksen saajia. Sen sijaan samassa sarjassa painivia yrityksiä on ollut Nokian huippuvuosien jälkeen harvassa. Kangasharjun mukaan yritysten saaman julkisen innovaatiorahoituksen notkahduksessa on kyse 2010-luvun nollakasvun vuosista. Tuolloin myös karsittiin mekanismeja, jotka olivat vivuttamassa yritysten ja yliopistojen välistä yhteistyötä.
”Tuo yhteistyö on jälleen heräämässä, mutta suomalaiseen innovointiin kaivataan edelleen enemmän skaalautuvuutta ja markkinointia. Ruotsissa innovaatioita lähdetään viemään maailmalle paljon reippaammin”, sanoo Kangasharju.
Nurkkakuntaisuus on riski globaaleilla markkinoilla
Metsä- ja bioklusterin vauhdittaminen on suuressa roolissa, sillä sen pärjääminen on aina ollut Suomelle tärkeää. Paljon on kiinni metsän arvoketjun kehittämisestä ja uusien menestystuotteiden löytämisestä. Kangasharju arvioi, että alalla otetaan rohkeita loikkia esimerkiksi kemianteollisuuden suuntaan.
”Softa-alalla innovaatioita ja osaajia löytyy ympäri maailmaa. Sen sijaan biopuolen vastaavat klusterit ovat harvassa. Siinä piilee riski, että suomalainen bioala voi jäädä yksin globaaleilla markkinoilla”, selventää Kangasharju.
Julkisen innovaatiorahoituksen tarkoituksena ei ole kannatella koko innovaatioprosessia, vaan houkutella mukaan yksityistä rahaa. Silti sen merkitystä ei voi vähätellä, sillä esimerkiksi vuonna 2017 Tekesinä toiminut Business Finland myönsi yrityksille ja tutkimusorganisaatioille kyseistä rahoitusta noin 500 miljoonaa euroa. Kansantalouden kannalta on suotavaa, että mahdollisimman monesta julkista innovaatiorahaa saavasta hankkeesta muodostuu lopulta kaupallinen menestystarina. Aina näin ei käy, mutta kansainvälisessä vertailussa suomalainen tukijärjestelmä on silti vertaansa vailla.
”Suomen julkisen innovaatiorahoitusjärjestelmän vahvuus piilee sen luotettavuudessa ja läpinäkyvyydessä. Sen sijaan esimerkiksi EU-tason tutkimusrahoituksen hakeminen koetaan enemmän byrokraattiseksi ja kaikenlaista suhmurointia sisältäväksi”, kertoo Kangasharju.
Teksti Ari Rytsy
