Oulun Nuottasaaressa lähellä yli 200 000 asukkaan kaupungin keskustaa sijaitseva tehdas on osa Stora Enson Oulun liiketoimintayksikköä.
Liiketoimintayksikköön kuuluvat Oulun, Oulaisen, Kalajoen ja Veitsiluodon sahat, puutavaran vastaanotto, sellutehdas paperikoneista kartonkikoneiksi konvertoidut tuotantolinjat sekä satamaoperaattori Oulun satamassa.
Stora Enson Oulun tehtaan uusimman, vuonna 2025 käynnistetyn kuluttajapakkauskartonkilinjan vuosikapasiteetti tulee olemaan 750 000 tonnia. Uusiutuvilla, kestävillä ja kierrätettävillä puupohjaisilla pakkauksilla korvataan muovia.
Lähes koko tehtaan tuotanto menee vientiin.
Uuden ja jo vuonna 2021 valmistuneen toisen koneen muuntamisen jälkeen Oulun tehdas valmistaa valkaisematonta sellua, aaltopahvin pintakartonkia ja kuluttajapakkauskartonkia sekä rullina että arkkeina.
Jalostusaste ja pohjoisen puu
”Korkea jalostusaste ja tuotteidemme lujuuspotentiaali, on se sitten sahatavaraa tai kartonkia ovat Oulun tehtaalle tunnusomaista. Ja kolmantena on tuotannollista integraatiota korostava ajatus megatehtaasta”, tiivistää Stora Enson Oulun liiketoimintayksikön johtaja Matti Lielahti.
Pohjoisen puun lujuus näkyy kaikissa maailmalle lähtevissä tuotteissa.
”On se sitten vaikkapa Japanin markkinoille menevää sahatavaraa, joka on brändättykin lujuutensa mukaan. Ja kartongista saamme asiakkailtamme jatkuvasti positiivista palautetta tuotteidemme light weight -ominaisuuksista. Kuluttajapakkauskartonkimme ovat keveitä mutta vahvoja. Keveys on ominaisuutena tärkeä, se auttaa vähentämään mm. logistiikkakustannuksia ja pienentämään hiilijalanjälkeä. Ja jalostusaste on tärkeä osa toimintakonseptiamme. Viemme paljon enemmän korkean jalostusasteen tuotetta kuin sellua.”

Automaation avustamana meritse maailmalle
Stora Enson Oulun megatehtaan toiminta perustuu pitkälle integroituihin prosesseihin, joissa kehittyneet ohjausjärjestelmät hallitsevat koko tuotannollista arvoketjua – alkaen puunkäsittelystä valmiisiin tuotteisiin ja niiden vientiin Oulun sataman kautta, jossa yhtiöllä on oma satamaoperaattorinsa.
Lielahti pitää kahden ison kartonkikoneen kompleksia varsin optimaalisena. Suurempi toisi mukanaan suuria haasteita.
”Meillä on nyt reilusti yli miljoona tonnia kapasiteettia kahdelta kartonkikoneelta ja sellutehtaalta. Jos koneita olisi enemmän, mammutti kasvaisi jo liian isoksi esimerkiksi logistiikalle ja puunhankinnalle. Nykyisellä kombinaatiolla saamme synergiaedut hyödynnettyä paremmin, eikä valtamerialuksia ole satamassa kerralla liikaa.”
Täydellä tuotannolla Oulun tehtaalla tullaan käyttämään vuodessa noin 3,5 miljoonaa kuutiota puuta.
”Meillä on liiketoimintayksikössämme noin 900 osaavan henkilön joukko, neljä sahaa ja logistiikkapuoli. Nyt kun vaikkapa kainuulainen, pohjoispohjanmaalainen tai lappilainen metsänomistaja miettii, että mitäs minä nyt tekisin metsälläni, niin meiltä löytyy käytännössä koti kaikelle sille puulle, mitä näistä metsistä löytyy. Pystymme hyödyntämään kuusi- ja mäntytukit sahoillamme ja kuitupuuna myös koivun, kuusen ja männyn, energiapuu mukaan luettuna.”
Stora Enso on investoinut vuonna 2025 avattuun kuluttajakartonkipakkauslinjaan sekä tehdasalueen uudistuksiin 1,1 miljardia euroa.
Uudella tuotantolinjalla hyödynnetään Stora Enson patentoimaa FiberLight Tec -kuitukäsittelyteknologiaa. Se mahdollistaa kevyempien, mutta lujien ja kestävien kartonkien valmistuksen.
Lopputuotteita ovat esimerkiksi pakaste-, kylmä- ja kuivaelintarvikkeiden, lääkkeiden ja juomien kartonkipakkaukset.
Kuluttajakartonkipakkauslinjan vuosikapasiteetti tulee olemaan 750 000 tonnia.
Oulun liiketoimintayksikköön kuuluvat Oulun, Oulaisen, Kalajoen ja Veitsiluodon sahat, puutavaran vastaanotto, sellutehdas, pakkauskartonki- ja kuluttajapakkauskartonkilinja sekä satamaoperointi.
Oulun liiketoimintayksikköön on investoitu yhteensä noin 1,7 miljardia euroa vuosina 2019–2025.